Ralli on alueralli, joka käsittää kolme erikoiskoetta, jolloin erikoiskoekilometrejä kertyi noin 23 km. Koko reitin pituudeksi tuli tänä vuonna noin 92 km. Tiet ovat hyvässä kunnossa ja muutaman aiemman päivän vesisateiden ansiosta myös pölyongelmista aletaan päästä eroon.

Viime vuoden yleiskilpailun voittaja Kim Niemi RDT on jälleen mukana puolustamassa voittoa, tosin tänä vuonna kartturiksi asettuu eri mies, Asko Ojala. Myös viime vuoden kakkonen Kari Kytölä on kisassa mukana. Hänellä tänä vuonna nuotteja lukee Ari Naarajärvi, molemmat edustavat Oriveden Seudun Urheiluautoilijoita. Heille kirittäjäksi tänä vuonna ilmoittautui samaan luokkaan myös seurakaveri Juha Vuorela kartturinaan Asko Sairanen Mitsubishi Lancerilla.

Ehkäpä tällä hetkellä kirkkaimpana tähtenä reitillä nähdään Vetomies 2006 eli Tero Röyhkiö, joka starttaa numerolla 41. Kartturina hänellä on viime vuotiseen tapaan Juha Karpiola Mäntän UA:sta. Viime vuoden tapaan lienee luokkavoitto ainakin tähtäimessä. Viime vuonna tämä pari oli yleiskilpailun neljäs.

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijoita edustavista kuljettajista ensimmäisenä reitillä näkee numerolla 7 kilpailijapari Jari Vessari – Mika Vessari. Heillä on autona historic-luokan Ford Escort 1300 GT. Seurakaveri Petri Mäkinen nähdään reitillä nro 15. Autona on historic-luokan Fiat Ritmo 75L. Kartturina toimii englantilainen Robert Williams. Kuinka toimii suomi-englanti yhteistyö hämäläisillä teillä, se jää nähtäväksi. Yleisessä luokassa yli 1600 kuutioisissa matkaan lähtee pari nro 48 Harri Hietala – Kaisa Sistonen BMW M3:lla. Samassa luokassa samanlaisella autolla matkaan lähtee nrolla 50 Timo Leppänen, kartturinaan Sami Saari Oriveden Seudun UA:sta. B-junnuissa nähdään myös kaksi järjestävää seuraa edustavaa paria. Ensimmäisenä näistä reitille lähtee numerolla 116 Matti Lahtinen – Jukka Lahtinen ja numerolla 121 Tapani Anttila – Juha Heikkilä. Kummallakin parilla autona Ford Escort RS2000.

Kilpailukeskuksen paikka on sääntöjen jälkeen muuttunut ja uusi paikka on Vilppulan Yhteiskoulu eli yläaste. Lisämääräys on nähtävillä sekä Kitissä että seuran sivuilla www.visua.fi. Kilpailutoimisto aukeaa klo 9.00 jolloin alkaa ilmoittautuminen. Katsastus tapahtuu Mäntän katsastusasemalla ja esikatsastus alkaa klo 9.30. Ensimmäinen auto starttaa Vilppulan torilta klo 12.01.

Rallipakettien myynti alkaa klo 10. Myyntipaikkoja ovat Vilppulan huoltoasemat Esso ja Neste sekä kilpailukeskuksen Info-piste. Rallipaketin hinta on 5 €. Erikoiskokeilla ei ole erillistä lipunmyyntiä.

Tervetuloa Vilppulaan!

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste