Kai Tarkiainen on pitkän linjan rallintekijä. Hän aloitti työnsä Jyväskylän Suurajoissa vuonna 1995 ja siirtyi siitä vuonna 1997 AKK Sports Oy:n palvelukseen toimien Suomen MM-rallissa aluksi kilpailunsihteerinä ja myöhemmin apulaiskilpailunjohtajana sekä kilpailunjohtajana. Vuonna 2006 Tarkiainen siirtyi viestintätoimiston palvelukseen, mutta rallin tekemistä ”Kaitsu” ei jättänyt tuolloinkaan, vaan oli mukana vuonna 2007 MM-rallikalenterissa olleen Irlannin Rallin organisaatiossa tittelillä Sporting Director.

– On hieno asia, että sain Kaitsun houkuteltua takaisin Neste Oil Rallin pariin. Kaitsuhan oli itse asiassa aikoinaan yhtiön ensimmäisiä työntekijöitä, joten nyt MM-rallin osaamisperhe on jälleen täydellisesti kasassa, AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen toteaa.

– Olen erittäin iloinen voidessani palata takaisin Neste Oil Rallin pariin. Vaikka työni viestintätoimistossa oli monipuolista ja mielenkiintoista, niin melko vaativa rooli Irlannin MM-ralliprojektissa vakuutti minut siitä, että rallin maailmasta en pääse eroon. Jarmon tiedustelu mielenkiinnostani paluuta kohtaan osui siis varsin otolliseen saumaan, sanoo paluumuuttaja Tarkiainen.

Viime vuonna Neste Oil Rallin kilpailunjohtajana toiminut Risto Laine on siirtynyt yksityisyrittäjäksi. Hän jatkaa edelleen rallin lajipäällikkönä. Tämän lisäksi hän järjestää klassikkoajoneuvonäyttelyä tulevaksi kevääksi.

FIA:n rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu, Neste Oil Ralli, ajetaan 31.7.-3.8.2008. Jyväskylän seudulla.

Kilpailun reitti julkaistaan maaliskuun alussa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste