SM Vaakuna-Rallin nelivetoisten luokassa ei vauhdilta ja yllättäviltä tilanteilta vältytty. Juha Salon kisa päättyi tekniseen vikaan jo kolmannella erikoiskokeella, kun taas neljännellä erikoiskokeella Kosti Katajamäen lupaavasti alkanut kilpailu loppui keskeytykseen.

 

Jari Ketomaa ajoi nelivetoisten luokassa komeasti kilpailun voittoon pitäen kärkisijaa hallussansa kolmannelta erikoiskokeelta asti. Toiseksi kurvasi Jarkko Nikara jääden 27,8 sekuntia Ketomaalle. Jussi Välimäki ajoi kilpailun kolmanneksi 49,2 sekunnin erolla voittajaan.

 

– Päivä oli vaikea. Ajoimme ensimmäisinä Kostin ja Juhan keskeyttäessä, ja se vaikeutti meidän ajoamme. Saimme kuitenkin pidettyä auton tiellä ja kaikki meni lopulta hyvin. Kotikilpailun voittoa lähdettiin hakemaan ja se myös saatiin, kertoo tyytyväisen oloinen Jari Ketomaa.

 

Median huomiota herättänyt Formula 1 -kuljettaja Kimi Räikkönen taas ajoi kilpailussa pitkään kymmenen parhaan joukossa, mutta jäi kärjestä reilusti kuudennella erikoiskokeella. Räikkönen ajoi lopulta kilpailun 16. sijalle.

 

Nelivetoisten (SM1) epäviralliset tulokset:

1. Jari Ketomaa, Subaru Impreza WRX Sti, 56:19,4

2. Jarkko Nikara, Mitsubishi Lancer E9, +0:27,8

3. Jussi Välimäki, Mitsubishi Lancer E9, +0:49,2

4. Kristian Sohlberg, Subaru Impreza WRX, +1:01,1

5. Jukka Ketomäki, Mitsubishi Lancer E10, +1:05,7

 

Nelivetoisten (SM1) epävirallinen SM-pistetilanne:

1. Jari Ketomaa, 31p.

2. Jussi Välimäki, 25p.

3. Juha Salo, 24p.

4. Kosti Katajamäki, 20p.

5. Jukka Ketomäki, 18p.

 

Lindroos ajoi varmoin ottein voittoon

 

Myöskään kaksivetoisten luokassa ei keskeyttämisiltä vältytty. Kalle Pinomäki keskeytti kolmannella erikoiskokeella vaihdetangon mennessä poikki ja kuudennella erikoiskokeella taas keskeyttivät Toni Tahvanainen kuin Mikkelin autourheilijoiden Pekka Karjalainen.

 

SM Vaakuna-Rallin kolmannelle sijalle ajoi Anssi Tawast reilun kahden minuutin erolla kärkeen. Tawastia nopeampi oli varmoja ajotaitoja näytellyt Vesa Hirvonen, joka kaasutti toiselle sijalle 52,4 sekunnin erolla voittajaan. Kaksivetoisten kuningas oli Mikkelissä jälleen Joonas Lindroos, joka ajoi kisan alusta asti kärkipaikalla.

 

– Voitto tuntuu hyvältä, varsinkin kun se oli ensimmäiseni Mikkelissä. Ajo oli puhdas, auto toimi hienosti ja kartturin kanssa homma sujui. Tosi hienosti meni, Joonas Lindroos kertoi.

 

Kaksivetoisten (SM2) epäviralliset tulokset:

1. Joonas Lindroos, Honda Civic Type-R, 1:00:24,8

2. Vesa Hirvonen, Honda Civic Type-R, +0:52,4

3. Anssi Tawast, Citroen C2 R2, +2:09,1

4. Jarkko Savolainen, Honda Civic Type-R , +2:54,6

5. Antti Rintamäki, Honda Civic Type-R, +2:54,8

 

Kaksivetoisten (SM2) epävirallinen pistetilanne:

1. Joonas Lindroos, 44p.

2. Anssi Tawast, 30p.

3. Mika Hirvikangas, 19p.

4. Sami Korvola, 13p.

5. Toni Tahvanainen, 13p.

 

Myös nuorten suomenmestaruustaistelu alkoi

 

Ralli SM -sarjassa ajettiin myös ensimmäistä kertaa Nuorten suomenmestaruuspisteistä. Kaksivetoisten luokan sisällä kamppailtavan mestaruustaiston kärkeen ajoi komeasti Joonas Lindroos. Aivan Lindroosin kannoilla SM-pistejahdissa ovat Vesa Hirvonen ja Jarkko Savolainen.

 

Lopulliset tulokset löytyvät osoitteesta: www.autourheilu.fi/rallism/tulossivu.

 

 

www.autourheilu.fi/rallism

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste