-Eipähän tässä suurta eroa ole. Soran paikalla on lunta ja lämpöasteiden edessä merkki
on eri kuin kesällä. Tietyt asiat esimerkiksi reitin suhteen ovat helpommat talvella. Teiden
käyttölupia saa talvelle selvästi helpommin kuin kesälle ja myös jälkikunnostus ei ole likikään
yhtä kallista kuin kesällä, vertailee Itärallin kilpailujohtaja Mika Väänänen.

Väänänen esikuntineen johtaa melkoista tivolia, sillä pelkästään kilpailijoita on 138 autokuntaa.
Eri järjestelytehtävissä on hyvinkin 400 henkilöä, pelkästään ensiapu- ja pelastustoimen
osaajia on rallissa työllistettynä viitisenkymmentä henkeä.

Kahdeksan erikoiskoetta toteutetaan naapuri-ja lähimaakuntien autourheiluseurojen talkoo-
työnä, ja mukana ovat Tuupovaaran, Leppävirran, Koillis-Savon, Kuopion, Keski-Karjalan,
Mikkelin, Varkauden, Nilsiän ja Savonlinnan alan naisia ja miehiä. Myöskin Kontiolahden Auto-
suunnistajat ja Jokipojat ovat remmissä miehistöillään. Järjestävän JoeUA:n vastuulla erikois-
kokeista on raviradan yleisö-EK.

-Jokaisella EK:lla on vähintään paloauto raivauskalustoineen sekä EA-ryhmä miehityksenä.
Itärallin turva- ja pelastusjohdon työtä helpottaa suuresti Kuopion Pelastusopisto, jolta
saimme käyttöömme 60 VIRVE – viranomaisverkon turvapuhelinta, joiden avulla koko reitti on
ajantasaisesti hallinnassa, kiittelee Väänänen.

-Yhtäkään vastalausetta ei ole reitin varrelta kuulunut. Pohjois-Karjala on kulttuuriltaan
rallimaakunta, jossa lajmme tuntuisi olevan kyliin tervetullut. Toivonkin, että SM-Itäralli voisi
tuoda reitin varrella asuvien talviseen eloon piristystä, vaihtelua ja miksei myös jännitystä,
toivoo kilpailujohtaja Mika Väänänen.

Reitti hallinnassa

-Lunta ei loppujen lopuksi ole ollenkaan niin mahdottomasti kuin mitä Pohjois-Karjalassa
yleensä on. Silti suosittelen yleisöä liikkumaan erikoiskokeen varteen tulevien risteysten
kautta reitille, sillä lumessa kahlaajan voimat saattavat ehtyä. Suosittelenkin, että aivan
pienimmät lapset ja koirat jätetään kotiin. Moottorikelkat eivät liioin ole hyvä idea, sillä
päästäkseen erikoiskokeitten varteen kelkalla, joutuu taatusti liikkumaan ilman maanomistajan
lupaa useassa paikassa ja sitä emme halua, luettelee kilpailun ratamestarikolmikosta
Jarkko Keinänen ja muistuttaa vielä siivosta liikkumisesta ja olemisesta reitin varressa asuvien
pihoilla, teillä ja mailla.
-Itse reitin tiepinnat ovat lumipeitteessä, jonka alla on kova jää, mutta useamman auton ajon
tie vaatii ennenkuin lumi on syrjässä ja rallirengas alkaa tosissaan purra jäähän. Ilmeisesti paria
metsäautotieosuutta joudumme jopa hiukan jäädyttämään kestävyyden takaamiseksi, mutta
kyseessä ovat lyhyet osuudet, jatkaa Keinänen.

Laulurinteen ladut kiinni

Ratamestari Keinänen pyytää Laulurinteen ja raviradan ympäristössä hiihtäviä huomioimaan,
että rallin vuoksi suuret kansanladut ovat väliaikaisesti poikki.

-Ladut ovat suljetut torstaista 5.3. klo 8.00 – 8.3. klo 21.00 välisen ajan. Pahoittelemme
katkosta, joka ei onneksi ole pitkä ja ainahan voi suunnata muille laduille, muistuttaa
ratamestari Jarkko Keinänen.

Teksti: Harri Pöntinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste