Takaa-ajokisassa saattaa palkinnoille (10 palkintoa, yhteissumma 9000 euroa) päästä kuka tahansa, joka onnistuu edes hieman ylittämään omaa tasoaan. Eli niilläkin, joilla ei ole yleensä asiaa ”kympin sakkiin”, on tässä kilpailussa mahdollisuus palkinnoille, kuten myös aiemmissa cupin kisoissa epäonnisilla hieman kovemman vetomiehen elkeitä osoittavilla kuljettajilla. Huomionarvoista on, että pelkällä viitseliäisyydellä eli aikaisella ilmoittautumisella, voi tehdä pienen (10s) pesäeron hämäläisempään kaveriinsa. Kisan tarkoituksena on edesauttaa runsasta osanottoa Poriin ja saada mukaan kaikki nekin, joilla ei enää ole mahdollisuuksia palkintosijoille cupissa. Samalla halutaan kiinnittää huomiota perusharrastajien isoon merkitykseen koko lajin kannalta. Ilman hävinneitä ei ole voittajiakaan ja voittajan arvostus on riippuvainen vastustajien, ei hänen itsensä, tasosta. Kisojakaan ei pystytä järjestämään vain ”kympin sakille”.

Rattimieskisassa palkitaan vain voittaja (max 3000 euroa), jonka on ajettava ainakin yhdet EK -pohjat. Ainoa mikä merkitsee on ajaa pohjat isolla marginaalilla seuraavaan. Tämä on koville kuskeille tarkoitettu kisa, jossa ei selitellä, ei ajeta ulos, ei ole tekniikkamurheita eikä rengasrikkoja. Pelkkää ja silkkaa taitoa, osaamista ja uskallusta. Lappu lattiassa, mutta järki päässä. Tässä haetaan vain voittajaa. Muiden taitoja arvostetaan, muttei palkita!

Kilpailujen säännöt löytyvät cupin sivustolta:

http://www.f-cup.fi/cms/pages/autoluojus_oheiskisat/oheiskisojen_saeaennoet.php

 – hannulehessaari

Ps. Pahoittelen tämän uutisen julkaisemista päivän verran luvatusta myöhässä. Toivon kilpailijoiden antavan sanan kiertää näistä kisoista, kun näin loma-aikana kaikki eivät istu netin ääressä ja säännöissä on eräitä ajasta riippuvia juttuja.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste