Eli 110 takaa-ajokisan kriteerit täyttävää kilpailijaa ilmoittautui Porin osakilpailuun jo 26.07.2009 mennessä ja sai 10 sekunnin eli noin 250 metrin etumatkan myöhemmin ilmoittautuneisiin nähden.
Nämä tasoitukset voivat jossain tapauksessa merkitä yhtä tai kahtakin sijaa, mutta voivat toki olla merkitsemättäkin. Eli ei tämäkään oheiskisa ole ohi suun niiltäkään, jotka ovat jättäneet ilmoittautumisen ”perinteiseen” tapaan viimeiselle päivälle. Takaa-ajoon sen paremmin kuin toiseenkaan Hannu’s Rally Teamin oheiskisaan eli ”Rattimieheen” ei tarvitse sen paremmin ilmoittautua, vaan kaikki itse ralliin osallistuvat F-ryhmän autolla ajavat cupin osanottajat, joilla on aiemmista osakilpailuista yksikin piste, ovat mukana. Katso lista kriteerin täyttävistä kilpailijoista ja heidän lähtötilanteensa (”sakkosekunnit”) takaa-ajossa. Naiset ja seniorit ajavat oman kisansa ja esiintyvät niinikään em. listalla.
Takaa-ajokisan sääntöihin on tehty muutos luokkien välisten tasoitusten laskemiseen. Eli tasoitusta laskettaessa ei käytetä kolmen (kahden senioreissa ja ladyissä) parhaan keskiarvoa, vaan luokan mediaania. Mediaani on luokan keskimmäisen kilpailijan aika tai parillisten kilpailijoiden tapauksessa kahden keskimmäisen keskiarvo. Tämä muutos ei vaikuta normaalitilanteessa ehkä mitään, mutta voi vaikuttaa, jos kisan aikana luokassa on käynyt poikkeuksellinen kato, tms. Muutos ei niinikään vaikuta palkinnoille pääsevien ennustettavuuteen eli voittajia ei pysty ennustamaan, mutta se on selvää, että omaan tasoonsa nähden heidän on mentävä hieman yläkanttiin.