Lammi-rallin järjestäjä oli päättänyt, että kilpailu ajetaan aiemmin ralleissa ylärajana pidetyllä 220 autolla. Tämä määrä kilpailijoita hyväksyttiin kilpailun osanottajaluetteloon siinä järjestyksessä, missä he olivat ilmoittautuneet.

Kilpailijoiden vaatimuksesta järjestäjä päätti viikko ennen tapahtumaa ottaa mukaan kaikki ne kuljettajat, jotka eivät olleet peruuttaneet osanottoaan.

– Osanottajaennätys tässä taidetaan tehdä. Mukaan olisi ollut tulossa jopa 290 kuljettajaa, mutta kyllä tämäkin määrä teettää meille melkoisesti töitä. Materiaalit oli teetetty 220 autoa varten, joten tällä viikolla on sitten tehty lisätilauksia, kertoo Lammi-rallin kilpailunjohtaja Maarit Rajamäki-Kivi.

Talvella ajettuun Jyväskylän Talviralliin ilmoittautui 266 kuljettajaa, joista 248 osallistui tapahtumaan.

Lauantaina kello 11 käynnistyvän Lammi-rallin kaikki kahdeksan erikoiskoetta ajetaan Hämeenlinnassa. Erikoiskoekilometrejä kertyy noin 80 kappaletta. Kilpailu on Historic Rally Trophyn päätösosakilpailu, ja historiallisia autoja on mukana hiukan yli sata.

Sen lisäksi, että Lammi-rallissa tehdään osanottajaennätys, kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun täyspitkä ralli ajetaan kokonaisuudessaan yhden kaupungin alueella. Tämän teki mahdolliseksi Lammin ja muutaman muun kunnan liittyminen vuodenvaihteessa Hämeenlinnan kaupunkiin.

Lammi-rallin reitti julkistetaan kilpailupäivän aamuna kello 10. Järjestäjä suosittelee, että kilpailua seuraamaan tulevat hankkivat reittikartan ja osanottajaluettelon sisältävän rallipaketin, lähtevät matkaan riittävän ajoissa ja tekevät yhdessä erikoiskoejärjestäjien kanssa turvallisen rallitapahtuman.

Lammi-rallin Internet-sivut löytyvät osoitteesta www.lamminua.net/lammiralli/

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste