Urjalassa kisataan 30.1.2010 kautta aikojen ensimmäinen F-ryhmän Junnucuppi Nuutajärven Lasi –rallin nimellä. Nyt sinulla ja lähipiirilläsi on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan suomalaisten rallien tulevaisuuteen lähtemällä mukaan tekemään kautta aikojen ensimmäistä F-ryhmän Junnucuppia. Henkilöitä tarvitaan mukaan laajalla rintamalla, joten jokaiselle halukkaalle löytyy varmasti sopiva tehtävä. Suurin tarve on luonnollisesti järjestyksenvalvojille, mutta myös moniin muihin tehtäviin otetaan henkilöitä vastaan, lähtien aina Ek-päälliköistä asti. Jätä siis hyvästit sille jatkuvalle jossittelulle ja siirry sinäkin puheista tekoihin!

Jokainen Rallitalkoisiin™ osallistuva saa tästä hienosta toiminnasta varmasti lämpimän mielen ja hyvän omantunnon, mutta tällä kertaa ei tarvitse tyytyä pelkästään siihen. Nuutajärven Lasi –rallin järjestelyorganisaatio on luvannut jokaiselle mukaan lähtevälle henkilölle tyylikkään rallipipon, joko BF Goodrichin tai Lasirallin logoilla varustettuna. Nyt kannattaa siis tarttua tilaisuuteen. Jos tämäkään ei vielä motivoi, niin edellä mainitun lisäksi jokainen osallistuja pääsee mukaan arvontaan, jossa arvotaan runsaasti huikeita ralliaiheisia palkintoja:

Pääpalkinto:
• 5 kpl kyydityksiä, kenenkäs muun, kuin itse Toni Gardemeisterin kyytiin aidolla testierikoiskokeella täysverisellä kilpakalustolla

Lisäksi arvomme myös:
• 1 kpl kyyditys F-cupin yhden menestyneimmän kuljettajan ja kaksinkertaisen mestarin, Petri Kumpulaisen, kyytiin aidolle testierikoiskokeelle
• 1 kpl Tomtom navigaattori, jolla löydät varmasti perille rallissa kuin rallissa
• 2 kpl Hanaa-lehden vuosikertoja
+ muita mahdollisia tavarapalkintoja

Voittajien nimet julkistetaan rallin palkintojenjaon yhteydessä ja voittajiin ollaan myös henkilökohtaisesti yhteydessä.

Nämä palkinnot eivät jätä siis ketään kylmäksi, joten nyt kannattaa kiiruhtaa ilmoittamaan itsensä talkoisiin mukaan. Kannattaa myös muistaa, että suurimmassa osassa rallin talkootehtäviä pääset myös samalla seuraamaan itse kilpailua. Ilmoittautuminen Rallitalkosiiin™ tapahtuu rallin verkkosivujen kautta, www.lasiralli.fi. Edellytämme töihin lähtevältä 18 vuoden ikää sekä mahdollisuutta saapua kisapaikalle sovittuna ajankohtana. Aikaisempaa kokemusta näistä tehtävistä ei välttämättä tarvitse olla, sillä ohjaamme ja ohjeistamme jokaisen ilmoittautujan hänelle sopiviin tehtäviin.

Suomalaisen ralliautoilun jatkumisen puolesta, Rallitalkoot™ ovat nyt käynnissä!

Talkoohenkisin terveisin,
Nuutajärven Lasi –rallin järjestelytoimikunta

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste