Ralli SM -sarjan ilmoittautumismaksut on porrastettu siten, että edullisemmalla maksulla pääsi, kun hoiti ilmoittautumisen viimeistään 15. joulukuuta 2009. Tätä mahdollisuutta oli käyttänyt hyväkseen kaiken kaikkiaan 47 kuljettajaa.
”Samassa vauhdissa ollaan suunnilleen kuin viime vuonnakin, mutta saa nähdä, minkä verran tulee vielä ennen Arctic Lapland Rallya lisää”, kertoo projektijohtaja Kai Tarkiainen.
Ralli SM -sarjaan voi ilmoittautua korotetun maksun kera vielä 1.4.2010 saakka. Ilmoittautuminen on tehtävä sen osakilpailun ilmoittautumisajan puitteissa, josta haluaa saada SM-pisteitä.
Mikäli vähintään viisi tiimiä on ilmoittautunut Ralli SM -sarjaan 10.1.2010 mennessä, järjestetään suomenmestaruustaistot luokittain myös näille. Tiimien halvempi ilmoittautumisaika päättyy 10.1.2010, sen jälkeen maksu nousee heillekin.
Teksti: Kikka Kuosmanen