Nuutajärven Lasi –rallin ilmoittautuminen loppuu lopullisesti vasta ensi sunnuntaina 24.1 klo 16.00. Reilun viikon päästä lauantaina kisattavaan talven pisimpään pimeään rallikilpailuun ehtii siis vielä lauantain kahinoiden tauottua ilmoittautua mukaan. ”Osittain Riihimäki-ralliin osallistuvien kuljettajien toivomuksesta olemme jatkaneet ilmoittautumista nyt vielä sunnuntaihin klo 16.00 asti”, kilpailun johtaja Merja Rauta toteaa. Kilpailuluokkia löytyy kaikille halukkaille, ja erityisesti tämä jatkoaika on nyt kohdistettu lisäluokkien kuljettajille. ”Kilpailun reitti on erittäin hieno. Kaupungin miehet ja muutama palolaitoksen auto ovat urakoineet reitin pienimmillä osuuksilla jäädyttäen ja tampaten pohjia kuntoon. Suurimmaksi osaksi reitti on kuitenkin isoa ja kovapintaista tietä, joten tiestöstä homma ei jää ainakaan kiinni”, kertoo reittijohtaja Jari Näppinen. Kisaan otetaan mukaan kaikkiaan 240 autokuntaa, joten jokainen halukas pääsee vielä mukaan.

Ajatus ilmoittautumisajan pidentämisestä sai myös kilpailun yhteystyökumppanit innostumaan. LG Electronicsin Account Manager Aku Kaukoluoto tarjosi Lasirallille ainutlaatuisen lisäpalkinnon. Kaikkien kilpailun lisäluokkiin ilmoittautuneiden kesken (jotka myös starttaavat itse kilpailuun), arvotaan ylimääräisenä palkintona tyylikäs LG:n 32-tuumainen taulu-TV. ”Pitäähän talven pisimpään kilpailuun saada enemmän lähtijöitä viivalle kuin 150”, Aku Kaukoluoto heittää.

– Jäikö siis jotakin hampaankoloon?

– Loppuiko Riihimäki-ralli lyhyeen?

– Haluatko testata kaluston kuntoon kauden tulevia kisoja varten?

VIELÄ EHDIT MUKAAN! 

Ilmoittautumiset: http://kiti.akk-motorsport.fi/

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste