Kympin sakkiin ensimmäisellä erikoiskokeella ehtivät vielä Jussi Vainionpää, Toni Tahvanainen, Ville Hautamäki, Andreas Amberg, Esapekka Lappi, Jukka Korhonen ja Vesa Hirvonenkin.

 

Kakkospätkällä pohjat ajoi Marko Mänty. Lähes jokainen SM2-luokan kuljettaja teki virhearvion ja ajoi samalla lailla ”väärälle tielle” kuin SM1-luokan kuljettajistakin osa.

Kalle Pinomäki menetti ”eksyillessään” aikaa reilut parisenkymmentä sekuntia ja putosi täten tuloksissa peräti kymmenenneksi.

”Kakkospätkä oli meille ihan katastrofi, ei tällaista virhettä saa tapahtua”, manasi Pinomäki ensimmäisellä tauolla.

Marko Mänty onnistui välttämään tämän virheen ja mies nousi johtoon 3,1 sekunnin turvin ennen Ville Hautamäkeä. Yllättävää oli, että luokan ennakkosuosikit olivat kaukana kärjestä kakkoserikoiskokeen jälkeen.

 

Mikkelissä hylätyltä Vesa Hirvoselta odotettiin kotikisassaan huimaa suoritusta, mutta vasta kolmannella erikoiskokeella Suhmuran mies ehti kakkoseksi Kalle Pinomäelle 7,8 sekuntia hävinneenä.

”Kakkosella mekin ”eksyimme” väärälle tielle, Kalle meni meidän edestämme ensin ja sinnehän mekin sitten kurvasimme”, puhisi Hirvonen.

 

Hurjimman suorituksen tässä kakkosen ongelmapaikassa teki vasta 19-vuotias Esapekka Lappi, joka yritti viimeiseen asti kääntää autoaan oikealle tielle. Honda pelmahti kyljelleen ja siitä onneksi vielä takaisin pyörilleen.

”Onneksi tajusin vääntää rattia sen verran, että auto nousi takaisin tolpilleen. Kaikki tukivarret ja alusta on kuitenkin ihan mohjona. Ajaminen on tosi vaikeaa, mutta ehkä huollossa saadaan kuntoon”, toivoi Lappi.

 

Kalle Pinomäki otti itseään niskasta kiinni ja päätti lähteä ajamaan menetettyä aikaa kiinni. Kaksi pätkää myöhemmin Pinomäki oli jo kärjessä, Ville Hautamäki oli kakkonen 6,2 sekuntia perässä ja Esapekka Lappi oli ilmeisesti saanut autonsa kuntoon ja onnistui nousemaan jo kolmanneksi.

”Saatiin kyllä kuntoon, mutta heti kolmospätkällä osuin johonkin kovaan ja taas napsahti tukivarsi ryttyyn. Auto on todella vaikea ajettava, se menee välillä ihan miten sattuu”, kertasi kuitenkin maalissa tyytyväinen Lappi.

 

Ville Hautamäki oli onnistunut välttämään karikot aiemmilla pätkillä, mutta erikoiskokeelta 5 ei enää Hautamäen autokunta maalia nähnyt. Jukka Korhonen oli nopein viitosella, mutta kuudennella vetoakselin pettäminen lopetti nuoren miehen matkan.

 

Ennen viimeistä, 33-kilometristä päätöspätkää Kalle Pinomäki oli 16,9 sekunnin erolla johdossa.

”Hieno oli niin kauan kuin renkaat kestivät, on myönnettävä, että loppupätkä oli melkoista köröttelyä, mutta hyvä näin”, paljasti Pinomäki, joka kasvatti piste-eronsa jo niin huimaksi kuin 42 pisteeksi. Muiden erot ovat pieniä.

Esapekka Lappi oli onnistunut kuromaan reilun 15 sekunnin eron Marko Mäntyyn. Andreas Amberg kärsi jarruongelmista, mutta oli hienosti neljäntenä.

 

Eikä ainakaan kärkikaksikko päässyt varmistelemaan missään vaiheessa, sillä 5,4 sekunnilla saavutettu viimeisen erikoiskokeen pohja-aika toi Pinomäelle koko kisan voiton 22,3 sekunnin erolla ennen Esapekka Lappia.

”Olen tyytyväinen tähän päivään. Onnistuimme tekemään hyvät nuotit ja autokin pelasi hienosti. Vaiherikas päivä oli, aamuisen kaadon jälkeen en olisi uskonut seisovani palkintopallilla päivän päätteeksi”, tuumaili Lappi.

Marko Mänty kolmantena jäi jo minuutin verran.

”Meiltä renkaat loppuivat kesken pitkän pätkän ja loppu oli tultava ”säästöliekillä”, kertasi Mänty.

 

Lopputuloksia SM2-luokasta

1. Kalle Pinomäki – Matti Kaskinen Renault 1.05.46,2

2. Esapekka Lappi – Janne Färm Honda + 22,3 (ajaa myös nuorten mestaruudesta)

3. Marko Mänty – Tomi Kivilahti Honda +1.03,0

4. Andreas Amberg – Pasi Haataja Honda + 1.07,8 (ajaa myös nuorten mestaruudesta)

5. Jaro Kinnunen – Mikael Korhonen Honda + 1.23,7 (ajaa myös nuorten mestaruudesta)

 

SM2-luokan sisällä ajetaan myös nuorten suomenmestaruudesta. Joensuun kilpailu oli nuorten viiden kisan sarjasta toinen.

 

Tiimit kilpailevat myös omasta suomenmestaruudestaan. Team Mitsubishi Ralliart Finland lähtee johtoasemassa odottamaan kesäkauden avausta Kouvolassa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste