Parissa jarrutuksessa rengas hiihti sen verran, että loppupätkä piti ajaa ajatuksella ja varovaisemmin. Ensimmäiseen huoltoon tullessa, kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen tilanne näytti erinomaiselta. Joonas Lindroos ja kartturi Mika Manninen olivat n-ryhmän toisena 1,1 sekuntia Marko Männylle jääneenä.

Kilpailun pisimmällä erikoiskokeella kolme, lipsahti ”Sivikki” penkan puolelle ja katsojien avustuksella auto saatiin takaisin tielle. Matka onneksi jatkui, mutta aikaa tuhraantui arviolta 30 sekuntia. Sijoitus oli tässä vaiheessa kolmas. Neljän erikoiskokeen jälkeen tulostauluun oli kirjoitettu, että Joonas oli toisena, vain puoli sekuntia Marko Niemisen perässä. Tauon jälkeen oli jäljellä vielä kaksi, reilut 19 kilometristä erikoiskoetta. Niillä oli hiukan ohjelmaa, kun molemmilla erikoiskokeilla Joonas joutui ohittamaan edellä lähteneen hitaamman kilpailijan. Ohituspaikkaa etsiessä hukkaantui muutama sekunti.

Kilpailun maaliin autokunta ajoi toisena 7,4 sekuntia Marko Niemiselle jääneenä. Tuloksesta voidaan tietenkin jossitella EK3:n lipsahduksen suhteen. Joka tapauksessa hieno kilpailu ja riittävä sijoitus, jolla saa 12 pistettä. Näiden pisteiden jälkeen Joonas johtaa yleisen luokan SM-sarjaa pienessä n-ryhmässä viidellä pisteellä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste