Rallien lomassa on Ketomäki ajanut rallisprintin SM-sarjaa. Viime viikonloppuna Ähtärissä Jukka sijoittui toiseksi, nousten samalla sarjan neljännelle sijalle. – Ähtärissä ajo sujui paljon paremmin kuin avauskisassa Ylihärmässä, siellä tein monta helppoa virhettä ja olin kisan jälkeen kiukkuinen itselleni, Jukka nauraa. Molemmissa talvikisoissa on radat olleet hyviä ja kilpailu kovaa, Jukka kuvailee sivulajiaan.

Mikkeliin SM-ralliin lähdetään ajamaan jälleen kärkisijoista. – Talvikisat ovat menneet osaltamme putkeen ja pisteitä on kertynyt ihan mukavasti, mutta pisteitäkin tärkeämpää on, että nopeus on kehittynyt ja nyt mennään kovempaa kuin koskaan ennemmin, se on asia, joka tyydyttää varmaan kaikkia kilpa-autoilijoita, Jukka pohtii.

Team Mitsubishi Ralliart Finlandin kuljettajan tavoitteena on tälle kaudelle mestaruus. – Me ollaan hyvin aikataulussa sen suhteen. Tänä kautena näyttäisi, että Juha Salo ja Jari Ketomaa tulevat olemaan ne kuljettajat joiden kanssa käydään tiukin vääntö. Unohtaa ei kuitenkaan sovi viime vuonna mestaruutta voittanutta Hannu Hotasta, jonka alkukautta on hidastaneet tekniset ongelmat, Jukka kertoo.

– Autoa on huollettu ja pienet viat korjattu. Mikkeliin lähdetään menestymään, joten ottakaa askel taaksepäin, kun numerolla 7 punainen Printsport Racingin värityksessä oleva Mitsubishi tulee, sillä takaamme, että sieltä tullaan kovaa, Ketomäki ja Alanen vitsailevat.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste