– Ehdin ajaa perjantain vapaissa harjoituksissa puoleen väliin, kun moottorista hajosi sensori. Sen vuoksi jäivät molemmat aika-ajot väliin ja jouduin lähtemään molempiin lähtöihin viimeisestä ruudusta. Harmittaa, koska vika häiritsi koko viikonloppua, huokaili Karjalainen.

Karjalainen lähti siis urheasti kisaan koko joukon hänniltä eli ruudusta 26. Ensimmäisessä lähdössä rata oli puolittain märkä ja se tuntui suosivan Karjalaista. Hän nousi sijalle 17 ja oli rookie-cupissakin hienosti 6.

Toinen lähtö sunnuntaina ei sujunut aivan yhtä jouhevasti. Sijoitus 19 kierroksen kisan jälkeen oli 21. ja rookien 10. Silti kelpo pistepotti koko viikonlopusta.

– Toisessa lähdössä en päässyt heti alussa ohittamaan tarpeeksi autoja. Joka tapauksessa ajo paranee koko ajan ja lähestyn kärkeä. Nyt olen rookie-cupin pisteissä sijalla 11, lohduttautui Karjalainen.

Ensimmäisen lähdön voittoon ajoi brasilialainen Atila Abreu, toisen lähdön nopein oli Saksan Sebastian Vettel. Sarja jatkuu Nurnburgringilla samaan aikaan formula ykkösten kanssa, kahden viikon kuluttua.

 

Lähde:

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste