– Ensimmäisen kisan lähtöön valmistautuessani edessä ollut auto sammui minun lähtöruutuuni. Jouduin starttaamaan poikittain, viisi metriä omata ruudustani. Pääsin parista autosta ohi ja lopussa oli hyvä taistelu toisen kuljettajan kanssa. Ajo sujui hyvin, mutta koko viikonlopun vaivannut perän luistaminen vaivasi, jutteli Karjalainen.

Sijoitus ensimmäisessä lähdössä oli 19. ja rookie-cupin 9.
Vaikka muutoksia tehtiin, ei mystistä perän luistamista saatu korjattua. Lääkkeitä etsittiin alustasäädöistä, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Oikea takarengas kului nopeasti loppuun runsaasti vasemmalle kääntyviä kaarteita sisältävällä radalla.

Toisessa kisalähdössä tekniikkaongelmat vaivasivat edelleen, ja pari pientä ajovirhettä tarkoittivat sitä, että kärkisijoitukset olivat kiven alla.

– Sain todella hyvän startin ja ohitin parin ensimmäisen kierroksen aikana 3 – 4 autoa. Sitten rengasongelmien vuoksi ajoin kerran hieman pihallekin. Safety car tuli yhdessä vaiheessa radalle ison kolarin vuoksi. Sen jälkeen tuli vielä yksi pieni virhe tehtyä, harmitteli Karjalainen, jonka sijoitus toisessa lähdössä oli 20 ja yhdeksäs rookie.

Kärkikolmikon ensimmäisessä lähdössä muodostivat Vettel, Abreu ja Buemi. Toisen lähdön nopeimmat olivat Vettel, Buemi ja Abreu. Buemi oli ainut rookie-cupin kuljettaja kahdeksan joukossa, joten kokemuksen puute ei aina näy tuloksissa.

Tekniikkaongelmat harmittivat Karjalaista, mutta uskoa tulevaisuuteen riittää, kunhan kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

– Menimme säädöissä pehmeämpään iskariin, mutta sekään ei auttanut. Perä luisti koko ajan. Tällä hetkellä häviän kärjelle eniten nopeissa kurveissa. Jatkossa pitää saada lisää luottamusta autoon ja tekniikka toimimaan, sanoi Karjalainen.

Rookie-cupissa pisteitä tuli kuitenkin mukavasti, kaksi kummastakin lähdöstä, joten yhteispisteissä sijaluku 11 säilyy yhä. Seuraavan kerran moottorit pärähtävät juhannuksena ajettavassa katukilpailussa.


Lisää: http://www.moottorimaailma.com/henrikarjalainen.htm


MoottoriMaailma
lappalainen@moottorimaailma.com
www.moottorimaailma.com


 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste