Toisella erikoiskokeella astui tekniikka Joonaksen ja Mika Mannisen kilpailussa määräävään asemaan – ikävä kyllä epäedullisesti. Civicin vetoakseli päätti yksipuolisesti, ettei enää jatka kilpailua ja näin Joonas ja Mika jäivät kakkosella reitin varrelle. Keskeytys tiputti Joonaksen n-ryhmän kolmanneksi, mutta keskeyttämään joutuivat myös Markot Nieminen ja Mänty, jolloin pisteiden mentys ei tunnu niin suurelta. Sarjajohtajaksi nousi Juho Hänninen, johon kurottavaa on kuusi pistettä.
Minnallakin epäonnea
Minna Lindroosilla jäi alkukaudella talvisia osakilpailuja ajamatta osin opiskelukiireiden takia ja osin kartturinvaihdoksen takia. Edellisen kerran Minna ajoi Mikkelissä, jossa kartanlukijaksi palasi Sari Kontro-Silvennoinen. Joensuun Itärallissa tytöt ajoivat ensimmäisen erikoiskokeen hienosti, kuten velipoika Joonaskin. Eroa kärkeen oli vain 5,5 sekuntia. Sijoitus oli n-ryhmän viides.
Toisesta erikoiskokeesta tuli koko tiimin kohtalon pätkä, jossa minnan epäonni kohdistui renkaisiin. Pätkällä olleella nopealla pikkutiellä oli spooreissa paljon maakiviä, joissa yksi rengas tyhjeni. Minna ja Sari vaihtoivat renkaan kesken erikoiskokeen, mutta loppuosan isolla tiellä auto täristi aivan mahdottomasti ja loppupätkä oli köröteltävä hätävilkut päällä maaliin. Aikatappiota n-ryhmän kärkeen kertyi yli kuusi minuuttia. Siirtymällä Minna tarkisti tilanteen ja autosta oli vaurioitunut toinenkin rengas. Vanne oli saanut iskun ja vääntynyt niin, että se hinkkasi jarrusatulaan. Lisäksi rengas oli repeytynyt niin, että se olisi voinut puhjeta millä hetkellä hyvänsä.
Yhden renkaan rikkoutumisella kisaa olisi vaihdon jälkeen voinut vielä jatkaakin, mutta kahta kun ei ole varalla ja ennen huoltoa olisi ollut vielä yksi erikoiskoe siirtymineen, ei jatkaminen ollut enää mahdollista ja turvallista. ”Kyllä harmittaa tuo keskeytys, kun pääsee hienoille nopeille teille ajamaan, eikä ehdi kun auton saamaan vauhtiin ja leikki jää siihen” Minna murehtii ja jatkaa: ”Rallissa ei vain yksinkertaisesti aina kaikki ole itsestä kiinni ja näitähän sattuu ammattilaisillekin”.
Seuraavaksi SM-tason rallia ajetaan Tampereen Exide-rallissa heti heinäkuun alussa, jonne tiimi suuntaa myös molempien sisarusten voimalla.
Teksti: Lindroos Racing