Ralli alkoi hyvin odotetuissa merkeissä. Toni Gardemeister haastoi tehdas-Skodallaan SM-sarjan vakiokasvot huimaan vauhti-iloitteluun. Sebastian Lindholm Peugeotillaan sai tehdä töitä toden teolla pysyäkseen kouvolalaisen vauhdissa. Jouni Ampuja Focuksellaan oli myös hereillä heti alusta saakka. Liukkaus haittasi myös hänen etenemistään.


– Liukasta oli koko matkan, mutta varsinkin viimeinen erikoiskoe oli aivan sikaliukas. Pyörähdimme 360 astetta ja menetimme kolmossijamme siinä, harmitteli Ampuja.


Gardemeister ja Lindholm kävivät oman kamppailunsa rallin voitosta. Tiukka taistelu päättyi lopulta niukasti Gardemeisterin eduksi, mutta Lindholmille silti täysi SM-pistepotti. Ampujan edelle kiilasi vielä loppumetreillä Focus WRC03:n ratissa debytoinut Jari-Matti Latvala. Reiluna kilpailijana Ampuja antoi tunnustuksen kanssakilpailijoilleen.


– Testit auttoivat kyllä, mutta aamulla tapahtunut rengasvalinta ei aivan onnistunut nappiin. Olisi pitänyt avata rengasta enemmän, sillä rengas ei tuntunut hyvältä märällä kelillä. Edessäni tuloksissa ei ole yhtään huonoa kuskia tai autoa. He ovat nopeita jätkiä kaikki, nyökkäili Ampuja.


Ampujan kausi jatkuu viimeistään seuraavassa SM-rallissa syyskuussa, mutta mahdollisesti kalenteriin lisätään joitakin Virossa ajettavia ralleja. Ampuja on SM-sarjassa edelleen tukevasti kakkosena Tampereelta saalistamiensa 12 SM-pisteen ansiosta.


MoottoriMaailma
www.moottorimaailma.com/jouniampuja.htm

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste