Juha palasi Australiaan reilun viikon vanhan tyttövauvan onnellisena isänä. – Jännitimme edellisen kilpailun aikoihin, ehdinkö Suomeen ennen lapsen syntymää. Pikkuinen oli täsmällinen ja syntyi juuri laskettuun aikaan, kaikki meni hyvin ja koko perhe voi mainiosti, tuore isä kertoo. – Vauva helpotti myös omalla tavallaan pikaista paluutani Australiaan sillä hän ”totutti” minua aikaeroon vähän ennen lähtöäni, Juha vitsailee.
– Uskon jälleen mahdollisuuksiimme Premier State Rallyssa. Auto tikkaa kuin kello ja hyvällä ajolla tiedämme pystyvämme voittamaan. Virheisiin ei kuitenkaan ole varaa, sillä sarjan kuusi kärkiheppua ovat vauhdillisesti niin lähellä toisiaan, että pikku virhe tai vauhdin notkahdus pudottaa sijoitsta heti monta pykälää, Juha kertoo. – Me ajamme nyt Mestaruudesta ja tällaisessa tilanteessa en oikein näe muuta vaihtoehtoa kuin lähteä metsästämään voittoja ja nousua sarjan kärkipaikalle.
Link to the Australian rally series
http://www.rally.com.au
http://www.ralliart.com.au
Teksti: Jarkko Alanen