Vuonna 2004 Skoda Motorsport vetäytyi rallin MM-sarjasta keskittyäkseen Fabia WRC:n testaamiseen ja kehittämiseen.  Tämän testijakson aikana  Skoda Motorsport World Rally Team saavutti ensimmäisen erikoiskoevoittonsa Fabia WRC:llä, tuli kuudenneksi Suomen Neste Rallissa ja saavutti kolme osakilpailuvoittoa Saksassa, Suomessa ja Tsekin Tasavallassa. Nämä suoritukset vakuuttivat SkodaAuton hallituksen vahvistamaan paluun MM-sarjaan.
 
Vuonna 2005 Skoda Motorsport osallistuu valmistajien MM-sarjan jokaiseen osakilpailuun kahdella Fabia WRC:llä. Kuljettajapäätökset tehdään myöhemmin.


Skoda Motorsport edustaa Volkswagen-konsernia rallin MM-sarjassa, kun taas muut VW-konsernin merkit osallistuvat muihin autourheilusarjoihin niin radalla kuin maastossa. Vratislav Kulhanek (Skoda Auto:n hallituksen puheenjohtaja) sanoi: ”Olen ilahtunut, että hallitus tukee Skoda Motorsportin paluuta rallin MM-sarjaan. Ralli on merkittävä osa Skoda Auton historiaa, mutta historia itsessään ei ole tulevaisuuden takuu. Jokaisen on työskenneltävä yhdessä ja tehtävä työtä sen eteen, että moottoriurheilu tukee Skodan merkkimielikuvaa.”
 
Harald Ludanek (Skoda Auton kehitysjohtaja) kommentoi: ”Tallipäällikkö Martin Muehlmeierin johdolla jokainen tallin jäsen on tänä vuonna tehnyt valtavasti töitä ensi vuoden eteen. Nyt on aika varmistaa, että moottoriurheilusta tulee olennainen osa markkinointiamme koko myyntiverkostossamme, etenkin Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Englannissa ja Skandinaviassa.”
 
Martin Muehlmeier (Skoda Motorsportin tallipäällikkö) sanoi: ”Olen ilahtunut, että yhtiön hallitus on tunnustanut panostuksemme ja sitoutumisemme tulevaisuuteen. Olen vakuuttunut, että asiakkaamme ja fanimme kaikkialla maailmassa ovat yhtä innoissaan moottoriurheiluperinteemme jatkumisesta.  Kuitenkaan meillä ei ole varaa levätä laakereilla, vaan meidän täytyy ponnistella kovemmin varmistaaksemme, että Skoda Motorsportin toiminta jatkuu myös tulevaisuudessa.”


Alustava aikataulu 2005 Rallin MM-sarjalle:


tammikuu 20-23        Monte Carlo Rally
helmikuu 10-13        Swedish Rally
maaliskuu 10-13       Rally of Mexico
huhtikuu 7-10         Rally New Zealand
huhtikuu 28-tokokuu 1 Rally of Italy
toukokuu12-15         Cyprus Rally
toukokuu 26-29        Rally of Turkey
kesäkuu 16-19         Acropolis Rally Greece
heinäkuu 7-10         Rally of Argentina
elokuu 4-7            Rally Finland
elokuu 25-28          Rally Germany
syyskuu 15-18         Rally Great Britain
syyskuu 29-lokakuu 2  Rally Japan
lokakuu 13-16         Rally of France
lokakuu 27-30         Rally of Spain
marraskuu 10-13       Rally Australia


Teksti: Helkama / Skoda

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste