– Tiukaksi vetää, finaaliin lähdettäessä Cody Crockerilla on 132 pistettä, kun meillä on kasassa 124 pinnaa. Yhtä vahvasti on kuvioissa mukana Chris Atkinson, joka kiilasi viime kilpailussa meidän eteemme 126 pisteellään. Uskon, että juuri Atkinson on se kuljettaja, joka meidän on voitettava Melbournessa, jos mielii juhlia Sunnuntaina mestaruutta. Rallissa jaetaan puolitoistakertaiset pisteet, viikonloppuna on jaossa 61.5 pistettä ja käytännössä viimeisen kisan nopein on Australian Mestari, Juha kertoo.
Juha matkusti Australiaan kisaviikolla sateisesta Suomesta. – Tuntumaa on ajamiseen haettu lähinnä puimurin ohjauspyörän takaa, maanviljelyä ja lapsenhoitoa sopivassa suhteessa, siinä eväät joilla mestaruus napataan, Kangas virnistelee. Suomen kelit, jotka ovat viime aikoina olleet otolliset lähinnä riisin viljelyyn, vaihtuvat Melbournen pölyäviin rallipätkiin. – Viime vuonna ajoimme eniten pohja-aikoja, josta saimme myös lisäpisteen. Pidän reitistä jonka pitäisi sopia hyvin autokunnallemme, meillä ei ole ralliin muuta taktiikkaa kuin voitot molemmista lähdöistä. Uskon myös, että nämä muut hemmot pakottavat ajamaan juuri niin kovaa kuin osaan ja välillä vähän ylikin, se on nähty kauden mittaan jo monta kertaa, Kangas kuvailee.
Kangas aikoo taistella kynsin hampain mestaruudesta. – Tällainen tilanne tulee sen verran harvoin vastaan, että kaikki pannaan peliin. Kangas viittaa kymmenen vuoden takaiseen Junioreitten Suomen Mestaruuteensa. Ralli käynnistyy perjantai-iltana startilla Melbournen keskustassa. Lauantain ensimmäisessä lähdössä ajetaan yhdeksän erikoiskoetta yhteismitaltaan 102.4 km. Sunnuntaina ohjelmassa on 102.3 erikoiskoekilometriä jaettuna kymmenelle erikoiskokeelle.
Australian Rally Championship points 5/6
1 Cody CROCKER VIC Subaru N4 132
2 Chris ATKINSON QLD Subaru N4 126
3 Juha KANGAS TAS Mitsubishi N4 124
4 Simon EVANS VIC Toyota N4 111
5 Neal BATES ACT Toyota N4 90
=5 Dean HERRIDGE WA Subaru N4 90
7 Ed ORDYNSKI SA Mitsubishi N4 82
8 Scott PEDDER VIC Mitsubishi N4 70
Link to the Australian rally series
http://www.rally.com.au
http://www.ralliart.com.au
Teksti: Jarkko Alanen