– Cupissa ollaan edelleen sijalla viisi, eikä nousu listalla ole kovinkaan helppo tehtävä. Lähden luonnollisestikin ajamaan voitosta, sillä siihen en ole pystynyt tässä Cupissa. Olisi mukavaa päättää kausi menestyksekkäästi ja pikkuisen parannella lopullista sijoitustamme. Vaikka kausi on ollut pitkä, ajohalut ovat tallella ja viimeiseen saakka tulee yrittää, tuumii Aki.
Adrianmeren rannalla sijaitseva San Mauro Pascolin kaupunki tunnetaan suutareistaan ja kenkätehtaistaan, joissa valmistetaan laadukkaita, italialaisia jalkineita. Seutukuntaa kutsutaankin ”kengäntekijöiden maaksi”, sen verran perinteikästä tämän ammatin harjoittaminen alueella on. Saapa nähdä ehtivätkö rallimiehemme hankkimaan itselleen uudet kengät?
Pitkä kausi saa siis päätöksensä tuleva viikonloppuna. Sitten on aika ladata akkuja tulevan vuoden koitoksiin ja ratkaista vielä avoimena olevia kysymyksiä. Mitä ajetaan ja millä kalustolla, on vielä hieman vaiheessa, mutta piakkoin voimme antaa teille tarkempaa informaatiota kauden 2005 suunnitelmista.
Teksti: Teiskosten tiedoitustiimi Savolainen & Kekoni