Reitille suuntasi 32 kilpailijaparia taistelemaan nuorten SM-sarjan pistesijoituksista. Ne kymmenen kilpailijaa, jotka seitsemän erikoiskokeen ajavat nopeiten saavat SM-pisteitä. Ensimmäisenä kilpailijana lähtövaatteen alle asettui Tamperelta kotoisin oleva Joni Mäkelä kartanlukijansa Toni Näsmanin kanssa. Enteellisesti heidän oviinsa oli kiinnitetty lähtönumero 1.

– Normaalisti sarjaa johtava kilpailija lähtee ensimmäisenä reitille. Ensimmäiseen kilpailuun lähtöjärjestys kuitenkin arvotaan ja näin meidän arpaonnemme suosi numeroa yksi. Lähdetään kilpailuun sillä strategialla, että numero yksi on meillä myös kauden toisessa osakilpailussa, kertoi lähtöä ennen lähtöpaikalta tavoitettu Joni Mäkelä.

Jonin ja Tonin kilpailu lähti erinomaisesti käyntiin. Erikoiskokeet 1 ja 2 Saxspeedin kilpa-autoa ohjastanut Mäkelä taituroi sijoille kolme. Erikoiskoe neljä kuitenkin muodostui Jonin kilpailun kulmakiveksi.

– Nelosella yksi nypyn jälkeen kääntyvä risteys pääsi yllättämään pahemman kerran ja ajoimme pitkälle siimojen alle. Kääntymisessä kului arvokkaita sekuntteja ja näin auttamatta putosimme voittotaistelusta, kertoi Mäkelä.

Viimeiset kolme erikoiskoetta Joni tuli tarkasti virheitä välttäen ja vauhtiaan parantaen. Kilpailun tauottua viimeisen erikoiskokeen jälkeen voitiin Joni ja Toni havaita sijoittuneen kilpailussa seitsemänneksi mutta vain 22,7 sekunttia kilpailun voittaneesta, myöskin Renault -kuljettaja Kalle Pinomäestä.

– Tänään ei ollut nappisuoritus mutta tyytyväinen täytyy olla, sillä ero voittajaan ei ollut suuri. Ilman omaa mokaani erikoiskoe neljällä olisimme todennäköisesti olleet muutaman sijoituksen parempia. Mutta ei murehdita, katsotaan virheet ja otetaan opiksi – tästä on hyvä jatkaa kohti helmikuussa ajettavaa Suonenjoen osakilpailua.


Muista katsoa kuva sekä in-car matskua Jonin menosta osoitteesta: http://www.saxspeed.fi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste