– Kyseessä on turkkilainen yksityistalli, joka on  hankkinut  Subarua MM-sarjassa ajattavalta Prodrivelta kaksi Imprezaa. Näitä autoja on maailmassa vain kymmenen kappaletta. Auto on samanlainen, jolla Subarun norjalainen tehdaskuski Petter Solberg voitti tämän vuoden Ruotsin rallin, kertoo Kristian Sohlberg.
– Prodrive on vahvasti mukana myös juhannuksena Kreikassa. Heiltä tulee minulle pääinsinööri ja kolme mekaanikkoa.


Viime vuonna MM-sarjaa Mitsubishin tehdaskuskina kiertänyt kirkkonummelainen testaa Subarua Turkissa välittömästi siellä ajettavan MM-rallin jälkeen kesäkuun alussa.
– Lisäksi pääsen testaamaan  kisa-autoa vielä Akropolis-rallin alla. Rallin SM-sarjan kesäkausi käynnistyy Valkeakoskella 18. kesäkuuta, joten kiirehdin sieltä suoraan Kreikkaan, suunnittelee kotimaisessa arvosarjassa Mitsubishi WRC-Lancerilla A-ryhmän yhteispisteissä talvikauden jälkeen toisena ajava Sohlberg.


Hantunen kartanlukijaksi


Sohlberg saa Kreikkaan myös uuden kartanlukijan, kun Suomen kokeneimpiin kakkoskuskeihin lukeutuva Timo Hantunen istuu kirkkonummelaisen vierelle.
Kaksikon piti alun perin ajaa kisa Citroen Sportin satelliittitallin Kronos Racingin Xsaralla, mutta suunnitelmat ja kalusto muuttuivat aivan loppumetreillä.
– Kronosiin tuli kuski, joka toi sinne mukanaan kuuden kisan rahat. Olin jo valmistautunut ajamaan Citroenilla, joten siinä mielessä kuvion kuivuminen kokoon oli pieni pettymys. Olen tosin varma, että suoraan Subarun tehtaalta tuleva auto on vieläkin kilpailukykyisempi, sanoo Sohlberg.


Sohlbergilla on optiosopimus turkkilaisen tallin kanssa myös elokuisesta Suomen MM-rallista.


Teksti: Kari Aho – Kristian Sohlbergin tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste