Arvoisellaan numerolla yksi (1) reitille suuntaa Laukaan rallimainetta ylläpitävä Toyota Starlet -kuljettaja Mikko Kauppinen. Ensimmäisenä kilpailijana hän ei kuitenkaan reitiltä irtosoraa tule puhdistamaan vaan 20 yleisen luokan kuljettajaa kilpailevat käännetyssä järjestyksessä. Näin sarjajohtajan paikan talven F-ryhmän arvosarjan kilpailuissa saavuttanut Kauppinen lennättää soraa noin 20 minuuttia reitille lähteneen ensimmäisen kilpailijan jälkeen.


– Talven aikana ajamalla olemme saavuttaneet numeron yksi kilpurimme oveen. Tulevan kilpailun strategiaksi voidaan kiteyttää, ettei sitä numeroa luovuteta pois niin tässä kuin muissakaan kesäkauden kilpailussa. Vain voitto on se mikä tyydyttää, jyrähti Kauppinen.


Kolmen ajetun kilpailun jälkeen sarjatilanne on varsin kutkuttava. Neljä kanssakilpailijaa on neljän pisteen sisällä toisistaan. Se jos mikä tulee tarjoamaan huippujännittävän kilpailun – Täysillä on edettävä heti ensimmäisen erikoiskokeen ensimmäisestä metristä lähtien.


– Vaikka olemmekin nyt sarjan johdossa, ei se missään tapauksessa tarkoita sitä, että voisimme suunnata tulevaan kilpailuun muulla asenteella kuin pakkovoitolla. Olemme alkukauden suorituksellamme rakentaneet sarjatilanteen itsellemme niin, että se on meille hieman epäedullinen. Loppupisteisiin lasketaan viisi osakilpailua kuudesta ja meillä on alla ensimmäisen osakilpailun keskinkertainen osakilpailusijoitus. Sarjan voittamisen kannalta kauden lopuissa osakilpailuissa ei saa tulla ainoatakaan epäonnistumista. Voittamisen kannalta ajateltuna meille sellainen tapahtui avauskilpailussa Raahessa, visioi Mikon II-kuljettaja Jani Salo tiimin viikonlopun kilpailustrategiaa.


Sarjan viides ja kuudes osakilpailu ajetaan vasta syys-lokakuussa, joten tämän nyt tulevana viikonloppuna ajettavan neljännen osakilpailun jälkeen Kauppinen keskittyy täysin kauden ehdottomaan pääkilpailuun, kotimaisen MM-rallimme yhteydessä ajettavaan Vetomies -kilpailuun.


Tulospalvelun Sinulle tarjoaa Tenab-Tangram ja sen löydät osoitteesta www.tenab.net


Muistathan, että kilpailun jälkeisellä viikolla pääset tuoreeltaan hyppäämään Mikon kyytiin Nuutajärven rallin incar -kuvausten myötä. Päästäksesi rallifiilikseen voit käydä nautiskelemassa Mikon incar kyydistä talven F-Cupin osakilpailuissa hänen tiiminsä kotisivuilla osoitteessa www.mikakiracing.net


Teksti: Jani Kekoni / Plopcrew Productions

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste