Alavudella asuva, mutta Hämeestä, Kurun Länsi-Aureesta kotoisin oleva Juurakko on toiminut poliisina vuodesta 2003 lähtien.
–  Olen löytänyt ammatissani omat mielenkiintoni kohteet: lapset ja nuoret rikosten tekijöinä sekä uhreina. Teen myös ennaltaehkäisevää työtä kouluissa nuorten ja lasten parissa.
– Ikävintä työssä on puolestaan kohdata rikolliselle polulle erehtyneen kanssa uudestaan ja uudestaan.  Toki se joskus turhauttaa, kun näkee, että muutosta ei meinaa syntyä parempaan.


Vastuuta liikenteestä


Alavutelaispoliisi perää entistä enemmän vastuuta omaan liikennekäyttäytymiseemme.
– On asioita, joita pitäisi miettiä etukäteen. Pienet teot voivat tuoda suuret seuraukset, hyvässä ja pahassa. Käytä aina turvavyötä. Aja vain vesiselvänä. Älä mene koskaan humalaisen kyytiin. Omalla turvavyön käytölläsi voit mahdollisesti säilyttää toisen hengen tai terveyden. Häntä huolestuttaa suomalaisliikenteessä myös piittaamattomuus ja välinpitämättömyys.
–  Liian usein julkisuudessa puhutaan liikenneonnettomuuksista, kun kyse on rikoksesta. Onko se onnettomuus, jos kuljettaja ajaa 150 km/h nopeudella sivutieltä yllättäen tulleen auton perään, hän kysyy.Autourheilu ja liikenneturvallisuus käyvät kohta kartanlukijan paikalle istahtavalle hyvinkin käsi kädessä.
– Ne, jotka ovat epävarmoja taidoistaan ja voimistaan, tappelevat nakkikioskilla, polkevat autojaan ja polttavat kumeja kylillä. Siinä käy usein huonosti. Miehisyyttän tai naiseuttaan voi osoittaa fiksumminkin. Kaaharit pois liikenteestä, radalle ja kisoihin. Onneksi kuitenkin suurin osa käyttäytyy fiksusti liikenteessäkin.


Julkisuudesta tuttu


Nina Juurakko on tuttu myös julkisuudesta. Hän on toisena juontajana Urheiluhullu Suomi ohjelmassa. Lisäksi hän toimittelee paikallisradio Sun FM:ään Iholla-juttusarjaa, joka kuuluu Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Kaunis ja missityyppinen Nina ei vaivaile päätään sillä, onko hän julkisuuden henkilö vai ei?
– Olen mieluummin ihan vain Nina. Julkisuudessa on monia outoja piirteitä: pienet asiat voivat saada valtavat mittasuhteet, julkisuus voi tuomita ilman kuulemista tai oikeudenkäyntiä. En ole haukkumassa tai kehumassa sen mukaan ketään, miten minua julkisuudessa kohdellaan. Julkisuus vaikuttaa juuri sen verran kuin sen antaa vaikuttaa.
– Joskus kuuluu supinaa ja töissä on sattunut hassuja tilanteita, kun konstaapeli Juurakko ja kumppanit ovat menneet johonkin paikan päälle. Pääasia, että tilanteet rauhoittuu, sanoo vanhempi konstaapeli topakasti.


Julkkisten kuski


Timo Koskinen on tuttu ääni ylen liikenneohjelmista, joita hän teki 20 vuotta. Yhtä tuttu myös eri  juontotöistä ja Jyskälän ralliradiotoimittajuudesta sekä Ykköset-lehden liikennetoimittajan töistään. Hänestä on tullut viime vuosina myös ns. ”julkkisten kuski”.
– On hyvä kun tällaisella historiallisella autolla kunnioitetaan historiaa, kuin vedettäisiin  riskirajoilla pedaali pohjassa. On kai sitä nähty historian kunnioittamista toisellakin tavalla. Olen ajellut paljolti näitä nolla-autokeikkoja, koska ns. julkkiskarttureilla ei ole rallitutkintoa suoritettuna, joten heidän kanssaan ei voi osallistua kilpailuun. Erityistarkkana Timon mukaan pitää kuitenkin olla, kilpailuvauhtia on vedettävä, mutta varman päälle. Julkkishenkilöiden kuskaaminen laittaa nöyräksi. Pahimmassa tapauksessa pääsisin helposti iltapäivälehtien lööppeihin, naurahtaa Koskinen.


Timon kartanlukijoina on ollut monia tuttuja: Riitta Salin, Juha Mieto, Esko Riihelä, Jorma Pulkkinen, Kyösti  köpi Hämäläinen, Esa Saarenpää, Leena Harkimo, Kosti Katajamäki, kauppaneuvos Paukku näyttelijä Matti Tuominen sekä monia muita.


Yhdessä eteenpäin


Nina Juurakko istahtaa mieluusti kartanlukijaksi -65-malliseen hienoon tähtiperä Ford Cortina GT:n, joka on rallissa ns. 000-autona.
– Suurella mielenkiinnolla ja uteliaisuudella. Hiukan jännittääkin, hän tunnustaa.


Kansainvälinen testiralli Pirelli-ralli ajetaan Tampereella ja sen ympäristössä la 30.7. Ensimmäinen kilpailijapari starttaa kuuden erikoiskokeen reitille Hakametsän jäähallista kello 11. 00. Erikoiskoekilometrejä ajetaan 100. Keskitetty huoltoparkki on Teiskossa, Kaanaan ilmailu- ja Moottoriurheilukeskuksessa. Ensimmäiset kilpailijat ovat maalissa Hakametsän jäähallissa noin kello 18.45.
– Olin jokin aika sitten katsomassa likkakaverini ja juontajakollegani Mari Pekkasen ajoa jokkiskisoissa  Kaanaalla, enkä voinut kuin ihastella. Silloin kävi mielessä, että mitenkähän tuo onnistuisi minulta. Innostun herkästi uusista asioista, mutta eiköhän kartturina kokeilu riitä minulle ainakin toistaiseksi, toteaa Nina. Muuten hän harrastaa lenkkeilyä, rullaluistelua, nyrkkeilyssä mänttäämistä, juoksemista, kirjoittamista, lukemista ja viettää paljon aikaa myös ystäviensä parissa. Kesäkuussa hän ajoi moottoripyöräkortin.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste