Sohlberg  taisteli pitkään rallin voitosta yhdessä Kosti Katajamäen kanssa. Peugeot 206 WRC:llä kauden kolmannen osakilpailuvoittonsa ottanut Katajamäki pystyi kuitenkin pitämään Sohlbergin seitsemän erikoiskokeen kisassa loppujen lopuksi 43,4 sekunnin turvin takanaan. Ero kasvoi ratkaisevasti kahdella viimeisellä erikoiskokeella.
– Autosta hajosi  voimasiirto ja tulin ne pätkät käytännössä enää etuvetoisella autolla, kertoi Sohlberg.
Teknisistä vastoinkäymisistä huolimatta hän oli varsin tyytyväinen suoritukseensa.
– Alla on nyt paljon kilometrejä ja se heijastuu toivotulla tavalla vauhtiin. Itseluottamus on kohdallaan, mikä näkyy heti myös kellossa. Tulosta syntyy tavallaan helpommin ja vapautuneemmin.
A-ryhmän tasainen SM-kärki tiivistyi entisestään, kun kaudesta on ajamatta vielä kaksi osakilpailua.
Juuso Pykälistö hyytyi Kymenlaaksossa selkeästi kärkikaksikolle, mutta padasjokelainen pystyi silti noukkimaan kisasta ryhmän kolmanneksi korkeimmat pisteet.
Sohlbergista Kuusankoskella 20,9 sekuntia hiipunut Pykälistö johtaa yhä sarjaa 59 pisteellä, mutta haastajat tulevat aivan iskuetäisyydellä.
Katajamäellä on koossa 56 ja kauden kaikissa osakilpailussa tasaisesti tulosta tehneellä Sohlbergilla 54,5 pistettä. Keskeytykseen kotikulmillaan sortuneella Jouni Ampujalla arvopisteitä on 46.
– SM-sarjassa kaikki on tosiaankin vielä mahdollista, vinkkaa Sohlberg.


Kärkivauhti kärsi kolauksen Ampujan kanssa


Kristian Sohlberg  ajoi pohjat päivän kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella, mutta  hukkasi reilut 24 sekuntia kolmannella, vajaan kymmenen kilometrin mittaisella ek:lla.
Sohlberg saavutti erikoiskokeella hiljaa ajaneen ja keskeyttämään joutuneen Ampujan. Ohitustilanteessa kuljettajien ajatukset eivät kohdanneet toisiaan ja Sohlbergin Mitsubishi kolahti väistöliikkeen juuri ratkaisevalla hetkellä eteen tehneen Ampujan Fordin perään.
Heti seuraavassa huollossa korjattu Mitsubishi kärsi sen verran pahoja vaurioita, että Sohlberg joutui ajamaan yli puolet erikoiskokeesta käytännössä ilman tehoja.
– Voitto ei välttämättä mennyt vielä kokonaan siihen, mutta turhan paljonhan niitä sekunteja tuli kolmosella menetettyä. Turbosta katosivat paineet seitsemän kilometriä ennen erikoiskokeen maalia ja tulos oli  sen mukainen.


Vauhti kohdallaan


Kuusankosken rallin avaus ja samalla kisan pisin, eli 23.17 kilometrin mittainen erikoiskoe osoitti parhaiten, että vauhti on sopivasti kohdallaan ennen Jyväskylää. Katajamäki jäi Sohlbergille ensimmäisellä ek:lla 1,2 ja Pykälistö jo 12,3 sekuntia.
– Päätin hyökätä heti alussa. Taktiikka piti hyvin kolmannen erikoiskokeen tapahtumiin asti.
– Päällimmäinen tavoitteeni oli hakea Kuusankoskelta lisää vauhdikkaita kilometrejä  Suomen MM-rallia varten. Tähän suoritukseen pitää olla tyytyväinen, vaikka tarjolla olleen voiton luisuminen käsistä tietenkin harmittaa, sanoi Sohlberg.
SM-sarjan kauden seuraava ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu odottaa vuoroaan 10. syyskuuta Uudessakaupungissa.
Sitä ennen Kristian Sohlbergin ohjelmaan sisältyy 30. heinäkuuta Tampereella ajettava Pirelli-ralli ja kauden kohokohta, eli elokuun ensimmäiseen viikonvaihteeseen ajoittuva Suomen MM-ralli Jyväskylässä.


Teksti: Kari Aho

www.akk-motorsport.fi/rallism
www.kouvolanua.fi
www.kristiansohlberg.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste