Ajotuntuman ylläpitämiseen sekä kilpailukaluston tekniikan toimivuuden testaamiseen tarkoitettu kilpailu kuitenkin päättyi Kauppisen osalta paljon ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan – Uran pahimpaan ulosajoon.


– Ensimmäinen erikoiskoe ja sen 3,7 kilometrin kohdalla ollut nopea vasen koitui kohtaloksemme. Edellä lähteneiden kuljettajien toimesta tien pinnalle oli muodostunut sisäkurviin kohtalokas kuoppa, josta kilpurimme suuntasi kohti ulkokurvia ja siellä olleita mäntyjä. Vauhtia oli niin paljon mitä äärimmilleen viritetty takavetoinen F-ryhmäläinen kulkee. Osuimme puihin II-kuljettajani Matti Janhusen puoleinen pohja edellä. Tämän jälkeen ei minulla juurikaan muistikuvia seuraavista tapahtumista ole, kertasi Mikko Kauppinen elämänsä ja yhden Suomen rallihistorian huiminta ja vaarallisinta ulosajoa.


Tilanteen valjettua Mikko ja hänen kartanlukijansa kiidätettiin tutkimuksiin Kymeenlaakson sairaalaan. Niissä todettiin II-kuljettaja Matti Jahnusen kärsivän murtuneesta nilkasta Mikon potiessa vain henkisiä vammoja.


– Selvisimme erittäin pienin vahingoin, sillä eväät suurille vahingoille olivat olemassa. Kilpurin saama isku oli niin voimakas, että se kirjaimellisesti katkaisi ralliautomme kahtia jalkatilan kohdalta erottaen moottoritilan ohjaamosto. Asianmukaiset rakennetut turvavarusteet pitivät meidät elämässä kiinni, huokasi II-kuljettaja Matti Jahnunen, joka jäi kymeenlaaksolaiseen sairaalaan nilkkaleikkaukseen.


Kauden pääkilpailuun on aikaa kolme viikkoa. Reitiltä suistumisen seurauksena Kauppisella ei ole kilpa-ajoneuvoa, sillä ulosajon seurauksena se tuhoutui täysin – ehjää osaa autosta et löydä. Vaikkakin Mikko ei kovin optimistisesti usko tiiminsä kolmessa viikossa löytävän ja rakentavan ralliautoa kolmessa viikossa, suhtautui Mikon tiimipäällikkö Vesa Kauppinen asiaan huomattavasti optimistisemmin samalla apua kilpakumppaneilta pyytäen.


– Tällaisissa tapauksissa on äärimmäisen tärkeää, että kuljettajat pääsevät takaisin ratin taakse mahdollisimman nopeasti ulosajon satuttua. Näin henkiset vammat pääsevät parantumaan eikä traumoja pääse syntymään. Joudumme nyt rakentamaan kilpa-ajoneuvon täysin tyhjästä ja pyytäisimme apua ralli-ihmisiltä osallistumaan talkoisiin esimerkiksi kertomalla mikäli tiedät jollakulla olevan Staletin aihiota josta voisimme rakentamisen aloittaa. Aikaa on niukasti, mutta tehtävä ei ole mahdoton!


Lisäämme InCar sekä normaalia still kuvaa ulosajosta kotisivuillemme (www.mikakiracing.net) 26.7.2005!

Teksti: Jani Kekoni / Plopcrew Productions

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste