Sitä löytyikin, vaikka luokan kärkeen eroa tuli vielä reilusti yli kaksi minuuttia.
– Nyt päätettiin, että yritetään. Yksi hyppy meni pitkäksi viidennellä erikoiskokeella ja tuli alas nokalleen. Pakosarja meni rikki. Tulimme kaksi viimeistä varovasti, kertoi Teemu Arminen kilpailun jälkeen. Tämän ongelman vuoksi sijoitus tippui kaksi sijaa.
– Otettiin varmat Subaru Challenge sarjan pisteet, Teemu totesi.


Teemu ja Seppo olivat ison N-ryhmän 13:sta. Maalissa oli suhteellisen tyytyväinen mies.
– Kyllä tähän kilpailuun oli eri asenne. Jatkossa ajetaan vaan kovempaa, lupasi Arminen.


Pistetilanne Subaru Challengessa jatkuu jännittävänä kauden loppua ajatellen. Teemu Laatunen siirtyi sarjan kärkeen 46 pisteellä ja Teemu ja Seppo ovat edelleen toisella sijalla tasapistein Laatusen kanssa. Ketomäen keskeytyksen myötä. Armisella ja Varmavuolla on vielä jopa mahdollisuudet viedä koko sarjan voitto. Petri Lehtovirta on nyt sarjassa kolmas ja Jukka Ketomäki neljäs.


 teksti ja kuva: Vesa Rauhala

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste