Manselainen uho kuitenkin vaihtui ensimmäisellä erikoiskokeella viiden kilometrin kohdalla renkaanvaihtoon, jonka myötä niin tallikaveri Katsuhiko Tagutchi sekä Jussia sarjapisteissä kovasti takaa ajava Subaru kuljettaja Toshihiro Arai pääsivät neljän minuutin karkumatkalle.
– Käytännössä ensimmäinen kilpailupäivä voittotaistelun osalta loppui siihen. Mielestäni emme osuneet mihinkään, mutta renkaaseen tuli viilto sivulle ja tyhjeni niin nopeasti, että meidän oli pakkoa pysähtyä vaihtamaan se. Ajoimme maaliin jossa totesimme tilanteen olevan sellainen, että renkaanvaihdossa käytetyn neljän minuutin tasoitus tarkoittaisi loppupäivänä riskitöntä ajamista ja nousua mahdollisimman hyvälle sijalle. Luonnollisesti renkaan puhkeaminen harmittaa vietävästi, mutta tällaista on motorsport – anything can happen, Välimäki totesi illan viimeisessä huollossa.
Erikoiskoeaikoja kun analysoidaan, voidaan todeta Jussin ajaneen riskittömästi ja tasaisesti kiiruhtaen kolmanneksi Toshihiro Arain ja toisen Subaru –kuljettaja Hiroshi Yanagisawan ajaen erikoiskokeet suomalaista nopeammin. Jokaisella ajetulla pitkällä kiirustaipaleella, lukuunottamatta ensimmäistä renkaanvaihtopätkää tallitoveri Katsuhiro Tagutchi jäi Jussin kyydistä. Kilpailupäivän päätteeksi Välimäki yhdessä kartanlukijansa Panu Plosilan kanssa löytyvät yleiskilpailun sijalta kuusi ja Aasian-tyynenmeren sarjaan osallistuvista autokunnista sijalta kolme.
– Kolmas sijoitus tarjosi meille yhden lisäpisteen mestaruussarjaan. Arai oli tämän päivän nopein ja kuittasi kolme pistettä eli hän nyt sai kaksi pistettä meitä kiinni. Toshille ja Hiroshille tämä kilpailu on kotikilpailu ja sen ymmärtää jos heille ei näin ensikertalaisena pysty vastausta tarjoamaan. Sen sijaan olen tyytyväinen, että tallitoveri on alinomaa jäänyt taakseni, Välimäki kertoi.
Toinen kilpailupäivä tarjoaa jälleen kolmelle nopeimmalle kuljettajalle lisäpisteitä mestaruustaistelua ajatellen. Jo nyt voidaan todeta, että Toshihiro Arai tulee rallin ilman teknisiä murheita helposti voittamaan, sillä kaula Jussin tallitoveriin, toisena ajavaan Katsuhiko Tagutsiin on venähtänyt yli kahden minuutin. Jussi on Araita jäljessä 5,16 minuuttia.
Huomisen realistisena tavoitteena Jussi pitää sijoittumisen kolmanneksi. joskaan hän ei kuitenkaan huomenna lähde ajamaan ns. varmoista kolmannen sijan pisteistä vaan hyökkää täysillä pyrkien olla kilpailupäivän nopein kuljettaja. Tämä strategia toisi arvokkaita lisäpisteitä mestaruustaistelua silmällä pitäen.
Muista katsoa uunituoreita kisakuvia Jussin kotisivujen kuvagalleriasta osoitteessa www.jussivalimaki.com
Teksti ja kuva: Jani Kekoni / Plopcrew Productions