– Kisa on tarkoitus voittaa ja jos Laukaan erikoiskokeella ei tule pohjat, niin… Sitten en tiedä mitä, Aki naurahtaa.


– Kolme kovaa kilpailijaani ovat Juha Salo, Jukka Ketomäki ja Toni Klemets. Heillä kaikilla on edellisiltä kerroilta minua enemmän kokemusta Neste Rallista, mutta minulla on tänä vuonna eniten kilometrejä takanani, Aki summaa.


– Viimeksi olimme samassa kilpailussa kevään Tunturirallissa ja siellä olin nopein. Nyt olisi tarkoitus pystyä samaan.


Aki saa kilpailuun ensimmäistä kertaa käyttöönsä Subaru Imprezan 05-mallin.


– Auto on hieman kevyempi ja siinä on enemmän tehoja kuin vanhassa, eli kyseessä oikein hyvä peli Jyväskylän tapaiseen nopeaan ralliin, hän ennustaa.


”Nyt pääsee taas vetämään vauhdilla”


Vaihtelevan kauden tuotantoautojen MM-sarjassa ajanut Aki Teiskonen on tällä hetkellä sijalla 16. Kauden kaksi ensimmäistä kilpailua menivät piloille teknisten ongelmien takia, mutta kesäkuun alun Turkin rallin kuudes sija antoi jo lupauksia paremmista ajoista.


– Parempaankin sijoitukseen olisi ollut mahdollisuuksia, mutta pitää olla tyytyväinen kutossijaankin, kun kyseessä oli kuitenkin hidas Välimeren alueen ralli, joissa pohjoismaiset kuskit eivät ole perinteisesti juhlineet, Aki sanoo.


– Nyt onneksi pääsee taas vetämään kunnon nopeuksilla. Tällä kertaa taktiikka ei tule olemaan turhan varovainen, vaan vauhtia nostetaan niin pitkään että riittää, hän suunnittelee.


Teksti: Mikko Koponen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste