– Atolye Kazazin Impreza on käynyt rintarinnan läpi samat toimenpiteet, kuin Subarun tahdastiiminkin autot. Auto on erilainen  ja kilpailukykyisempi Kreikan MM-ralliin verrattuna. Uudella tekniikalla on ehditty ajaa vasta 20 kilometriä, kertoo Sohlberg, joka pääsee punaisen uutukaisen kanssa tositoimiin ensi lauantaina Tampereella vetäistävässä Pirelli-rallissa.
– Ajan Tampereen kisan puhtaasti testimielessä. Edessä on työntäyteinen päivä, sillä testattavia asioita ja osia on paljon. Erityistä huomiota kiinnitetään voimansiirtoon ja jousitukseen.
Kuusi erikoiskoetta ja lähes 100 ek-kilometriä kattava ralli palvelee parhaalla mahdollisella tavalla valmistautumista  Keski-Suomen tunnetusti nopeille sorateille.
– Erikoiskokeet ovat tyypillisiä Jyväskylän pätkiä. Lisäksi rallissa ajetaan muutama ek kahteen kertaan, jolloin kuljettajat pystyvät tarkkailemaan vauhtinsa kehittymistä.


Hantusella edessä jo 28:s kisa Jyväskylässä


– Toiveena on tietysti se, että saamme asiat kohdalleen jo parilla ensimmäisellä erikoiskokeella, jonka jälkeen pääsisin ajamaan kunnolla myös kisaa, sanoo Sohlberg, jonka kokeneelle jyväskyläläiselle kartanlukijalle Timo Hantuselle, 55,  Suomen MM-ralli on jo enemmän kuin tuttua puuhaa.
– Edessä on  urani 28:s kisa Jyväskylässä, ynnää Hantunen, joka toiminut vuosien saatossa muun muassa Juha Kankkusen, Tommi Mäkisen, Sebastian Lindholmin ja useammankin muunkin suomalaisen huippukuskin kartanlukijana.
Hantunen on lukenut Sohlbegille nuotteja neljässä kisassa, kahdessa SM-rallissa, sekä Kreikassa ja Azoreilla.
– Vauhti on kehittynyt koko ajan, kun olemme saaneet alle paljon ja ehjiä erikoiskoekilometrejä tiiviillä kisatahdilla. Niiden tuoma kokemus on erittäin tärkeää Jyväskylää ajatellen, painottaa Hantunen.
Hantunen tietää, että Tampereella on edessä pitkälti testikisa.
– Eipä silti, kyllä voittokin siellä tuntuisi makealta.
 


Teksti: Kari Aho


www.akk-motorsport.fi
www.kolumbus.fi/tamua/Pirelli%20ralli/pirelli.htm
www.atolyekazaz.com
www.kristiansohlberg.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste