Yksi arvostettu kansainvälinen rallikilpailija oli kuitenkin tänä vuonna poissa viivalta. Tamperelainen moottoriurheilija Jussi Välimäki ei osallistunut Suomen MM-ralliin vaan keskittyi seurustelemaan VIP-vieraidensa kanssa herkullisen ruoan ja nautinnollisen musiikin sekä tietysti ohi ajaneiden kilpa-ajoneuvojen saattelemana. Jussi on kauden 2005 Aasian-tyynenmeren rallisarjan ylivoimainen johtaja ja halusi keskittää voimavaransa sarjan voittamiseen. Näin legendaarinen ”Jyväskylän Suurajot” jäi tänä vuonna väliin.
– Kieltämättä sydäntä särki kun seurasi tuttujen kanssakilpailijoiden kilvanajoa VIP-kyläni ohitse. Palava halu olla mukana oli kova, mutta tänä vuonna ymmärrettävistä syistä jätimme Suomen MM-osakilpailun väliin. Sen sijaan meillä oli mahtavat jamit Moksi-Leustu erikoiskokeen varrella sijainneessa VIP-kylässäni. Yli 400 henkilöä sai nauttia vauhdikkaasta menosta niin rallikuljettajien kuin myös kuumien kotimaisten artistien kuten LAB sekä Pate Mustajärven toimesta. Haluankin henkilökohtaisesti kiittää kaikkia VIP-kylääni osallistuneita vieraita, työntekijöitä sekä yhteistyökumppaneita. Meillä oli erittäin hieno ja onnistunut tapahtuma, Välimäki herkisteli.
Aasian-tyynenmeren rallisarjan päätösillallinen lokakuussa
MM-sarjan (WRC) jälkeen maailman toiseksi arvostetuin rallisarja, Aasian-tyynenmeren rallisarja (APRC) on kauden puolivälissä; Kahdeksasta osakilpailusta neljä on ajettu ja neljä ajamatta. Kaudella 2005 sarjaan osallistuu vain yksi suomalainen ja tuo sinivalkoisia värejä edustava moottoriurheilija johtaa sitä turvallisen tuntuisella 30 pisteen marginaalilla.
– Asetelmat kauden neljään jäljellä olevaan kilpailuun ovat erinomaiset. Jaossa on vielä 64 APRC-pistettä, joskin täytyy muistaa, että kahdeksasta osakilpailusta kuuden pisteet lasketaan mukaan. Koska meillä ei yhtään huonoa suoritusta ole alla, ovat asetelmat kauden loppupuoliskolle herkulliset, Välimäki hehkutti.
Herkulliset asetelmat löytyvät myös lokakuun lopulla arvostetusta Tamperelaisesta ruokaravintolasta, Saludista, jossa Jussi Välimäki järjestää syksyn synkkyyden iloisimmat juhlat Aasian-tyynenmeren rallisarjan päätösillallisen merkeissä.
– Salud on Tampereen nimekkäin ruokaravintola jonka pippuripihvi on Iltasanomien lukijoiden mukaan paras ravintolaruoka vuonna 2005. Halusimme järjestää niin yhteistyökumppaneillemme sekä faneillemme unohtumattoman Aasia -teemaisen tapahtuman ko. maanosan ruoka- sekä juomavarustuksilla elävän musiikin sekä yllätysesityksien saattelemana. Illalliskortteja on tarjolla 200 nopeimmalle ja niitä voi tilata esimerkiksi erittäin informatiivisten kotisivujeni (www.jussivalimaki.com) kautta, Välimäki kertoi.
Teksti: Jani Kekoni / Plopcrew Productions