Hyvinkään näytös sai lisäjännitettä sekä yleisön että esiintyjien kannalta. Laulaja ja TV-kasvo Heidi Kyrö heittäytyy myös stunttien jännittävään maailmaan. Yhteisten tuttavien kautta stuntteihin tutustunut Heidi aikoo osallistua näytökseen yhtenä esiintyjänä.
– Aluksi jännitti melkoisesti, mutta kun tapasin ”Crazy-Mike” Uuskosken ja keskustelimme tempusta, en jännitä enää niin paljon. Mutta taatusti viikonloppuna on perhosia vatsassa, Heidi arvelee.
Uuskoski päättää uransa
Hyvinkään stunt-näytös on muutenkin alalla ainutkertainen. Vastaavan suuruista, täysin suomalaista esiintyjäjoukkoa ei koskaan aiemmin ole yleisönäytöksessä nähty. Lisäksi ryhmässä on mukana joitakin hyvin harvoin esiintyviä stunt-miehiä.
– Tänä kesänä en tee kovin montaa keikkaa Suomessa ja jatkossa varmasti vieläkin vähemmän, free style –motocross-ajaja Jussi Seljas arvioi.
Vielä harvinaisempi esiintyjä on ”Crazy-Mike” Uuskoski.
– En edes heti muistanut, milloin olen viimeksi esiintynyt yleisölle. Edellinen keikka ennen Vaasaa taisi olla keväällä 2003 Riihimäellä, Uuskoski laskeskelee. Uuskoski on kuitenkin TV:stä tuttu. Hänen käsialaansa ovat olleet mm. monet Nelosen Yllytyshullut-ohjelmasarjassa nähdyistä tempuista. Lisäksi Uuskosken töitä on nähty joissakin TV-mainoksissa ja elokuvissa. Marraskuussa Yle 1:n Kotikatsomo esittää elokuvan ”Tarpeettomia ihmisiä”, jossa Uuskoski tuurasi päähenkilöä vaarallisessa kolarikohtauksessa. Vähän ennen Hyvinkään näytöstä Uuskoski paljasti, ettei hän enää tämän esityksen jälkeen jatka uraansa.
– Alun perin olin suunnitellut tekeväni stuntteja ainakin vuoden tai pari, mutta poikani Samin ralliura alkaa olla siinä mallissa, että on tehtävä valintoja. Olen päättänyt lopettaa nyt ja keskittyä pelkästään Samin auttamiseen, Uuskoski valottaa vaikeaa päätöstään.
Sami Uuskoski, 18, on valittu Etelä-Suomen alueen rallin valmennusryhmään. Hänen tilillään on jo useita rallisprint-voittoja nuorten ja junioreiden luokissa. Uuskoski on ollut alalla vuodesta 1991 alkaen. Hän on loukkaantunut vakavasti vain kerran. Uuskoskella on hallussaan mm. yksi maailman ennätys, jota hän aikoo Hyvinkäällä uransa kruunuksi vielä parantaa.
– Ajoin kymmenisen vuotta sitten autodominon ME-tuloksen, kymmenen autoa. Nyt aion tuplata sen, Uuskoski paljastaa. Autodomino on temppu, jossa henkilöautolla ajamalla keilataan pystyyn nostettuja autoja kumoon.
Pohjoismaiden suurin stunt riding -ryhmä
Seljaksen ja Uuskosken lisäksi kokoonpanoon kuuluvat Juho Puurusen, Janne Uskalin, Samu Kemppaisen, Jere Kivilaakson ja Jukka Sulorannan muodostama Plan Bee –moottoripyöräryhmä, motocross-ajajat Jani Lehtinen ja Antti Isomäki, sekä Uuskosken kanssa autoja romuttava Jari Kohonen. Plan Bee on Suomen ohella koko Pohjoismaidenkin mittakaavassa ainutlaatuinen ryhmä. Stunt riding, eli katumoottoripyörillä esitetyt temput ovat nykyisin muodostuneet omaksi kilpailulajikseen. Plan Bee ei kuitenkaan juuri kilpaile.
– Teemme tätä show-mielessä ja luonnollisesti myös siksi, että se on hauskaa. Parhaimmillaan show on silloin, kun yleisö elää täysillä mukana, Juho ”Onni” Puurunen sanoo. Plan Been Janne Uskali tavoittelee Hyvinkäällä ns. endon Pohjoismaiden ennätystä.
– Se on temppu, jossa moottoripyörä pysäytetään pelkällä etujarrulla. Ideana on edetä mahdollisimman pitkä matka siten, että takapyörä on ilmassa, Uskali esittelee. Voimassa oleva ennätys on 73 metriä. Hyvinkään lentokenttää Uskali pitää sopivana paikkana toimittaa ennätys historiaan.
– Harjoituksissa temppu on alkanut kulkea tosi hyvin. Jos vain sää sallii, en näe mitään estettä uuden ennätyksen syntymiselle.
Stunt-esiintyjä haluaa välttää riskejä
Stunt-ammattilaisena ei Suomen kokoisessa maassa ole ainakaan helppoa tulla toimeen, joten suurin osa esiintyjistä on jossain muussa siviiliammatissa. Työesteet on yksi näytösten määrää rajoittava tekijä, mutta vielä suurempana syynä esiintyjät pitävät yleisönäytöksiin sisältyviä riskejä.
– Pari – kolme keikkaa kesässä vielä menee, mutta suurempaa määrää ei kannata ahnehtia, jos haluaa tehdä näyttävän show’n. Tämän kaltaisiin temppuihin sisältyy aina suuria riskejä. Kukaan ei halua ottaa niitä ihan joka päivä. Liian suuri määrä toistoja tuo liikaa rutiinia, jolloin riskejä aletaan vähätellä ja yleensä silloin sattuu onnettomuuksia, Uuskoski arvioi. Stunt-ryhmän on koonnut riihimäkeläinen free lance –toimittaja Jari Kohonen. Kohonen, 39, on itsekin harrastanut stunt-temppuja muutaman vuoden ajan.
– Olen päätyössäni jatkuvasti autojen kanssa tekemisissä. Lisäksi olen ajanut kilpaa vuodesta 1989. Kilpa-autoilu on kuitenkin julmetun kallista ja toisaalta sitä on tullut jo sen verran harrastettua, että kaipasin uusia haasteita. Tässä lajissa niitä sitten riittää kotitarpeiksi, Kohonen naurahtaa. Jari on ajanut rallia yhdessä vaimonsa Osmi Kohosen kanssa vuodesta 1997. Pariskunta kävi keväällä Tallinna-rallissa huimistelemassa rallikuormurilla.
– Hurjapäisyys on näköjään tarttunut nyt jo vaimoonikin. Hän aikoo siirtyä taustajoukoista eturiviin ja osallistuu Hyvinkään stunt-näytökseen, Kohonen paljastaa.
Näytöksiin valmistautumista ja esiintyjien muita kuulumisia seurataan stunt-miesten omilla internet-sivuilla osoitteessa www.stunttia.com.
Teksti: Jari Kohonen