”Ukiin lähdetään nöyränä, tekemään hyvää tulosta. Autoja luokassamme on parisenkymmentä.”Pasi mietti ennen kisaa. Autokunta oli Ukin nopeilla teillä ensimmäistä kertaa, joten perjantain nuotitus suoritettiin todella tarkasti. Reitti todettiin todella nopeaksi.
” Sopii meille. Auto ottaa hyvin huippuja.” Karttturi  Jukka Kaartinen kertoili ennen kisaa.


Kilpailu alkoi autokunnan osalta loistavasti. Kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle tuli pohja-ajat. ja kolmoselle toinen sija. Ensimmäisellä tauolla oli johto jo vajaat parikymmentä sekuntia. ”Hyvin meni kaks ekaa. Varsinkin ykkönen tuli kuin hurmiossa. Kakkosella yksi oikea pelästytti oikein kunnolla, oli kovavauhtinen lippa tosi lähellä, huh huh… pojat kertoilivat huoltotauolla.
Myös seuraavat pätkät menivät mukavasti ja johtopaikka säilyi maaliin saakka.
”Ei mitään ongelmia. Nelosella ja vitosella oli vähän hitaat nuotit, muuten meni hienosti.
”Makeet tiet täällä. Vitosvaihteella tultiin muutama kerta rajotin paukkuen, eli reilut parisataa lasissa. Huimaa touhua.”Pasi jutteli maalipaikalla.
Autokunnan voitto kirjattiin lopulta n.puolen minuutin erolla ennen Ville Pippuria. Kolmanneksi sijoittui Arto Kallioinen.


Money For Nothing RT päättää kilpailukautensa Valvoline SM-rallissa Hyvinkäällä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kilpailu on kaksipäiväisenä suuri haaste kilpailijoille ja kalustolle.


Teksti: Money for Nothing RT  tiedotus
Kuva: Pro Fotoklubi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste