Jyvässeudulta kotoisin oleva moottoriurheilija Janne Perälä, yhdessä II-kuljettaja Jari Schuurmanin kanssa istahtivat kolmesta aikaisemmasta kilpailusta tuttuun Citroen C2 ralliautoon tarkoituksenaan säväyttää tulevaa kilpailukautta silmällä pitäen. Nyt on se aika vuodesta, jolloin miltei jokainen ralliautoilija miettii tulevan kauden kuvioita. Näin myös Janne Perälä, joka on Ranskasta hakenut ja myös saanut arvokasta oppia asfalttipinnalla kilpailemisesta.
Kotimainen SM-sarja olisi taatusti antanut minulle jotain, mutta koska haluan edetä autourheilu-urallani, oli minun lähdettävä hakemaan kokemusta ja näyttöjä kansainvälisiin kilpailuihin, perusteli Perälä päätöstään jatkaen, – SM-sarjamme ajetaan vain lumella ja soralla. Nykypäivänä ei riitä, että olet nopea kuljettaja vain näillä alustoilla vaan sinun tulee hallita myös asfaltilla kilpaileminen. Sen takia kilpailen Ranskan pikipintaisilla teillä, enkä kotimaisessa sorasarjassa.
Jannen kilpailu lähti käyntiin lupaavissa merkeissä. Kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella Janne oli tiukasti kärjen tuntumassa jääden kärkikuljettajista 0,7 sekuntia erikoiskoekilometriä kohden. Mainittakoon, että alkukaudesta Perälä jäi hieman yli sekunnin erikoiskoekilometriä kohden – luonnollista kehitystä on siis tapahtunut.
Kolme ensimmäistä erikoiskoetta olivat ehdottomasti kilpailukauden parasta Janne Perälää. Hyvä fiilis ja tsemppi siivittivät minua ja kartanlukijaani pysymään kärjen vauhdissa, joskaan kahdeksas sijoitus ei kerro totuutta koska kymmenen kilpailijaa oli pienten erojen sisällä. Pystyin hyödyntämään asfaltilla saamiani taitoja ja se näkyi erikoiskoeajoissa.
Kaikki muuttui rengasrikon myötä
Ralli on niin nopeus kuin myös kestävyyslaji. Ei riitä, että osaa ajaa nopeasti vaan on ajettava mahdollisimman virheettömästi. Hyvällä tuurilla ajovirheestä ei tule seuraamuksia, mutta toisinaan pienestäkin virheestä voi kariutua koko kilpailu. Perälän erinomaisesti alkanut kilpailu mureni neljännellä erikoiskokeella sattuneeseen rengasrikkoon.
Toiseen kertaan ajetulla erikoiskokeella ajoimme mutkia sieltä mistä edellä lähteneet, eli oikoen. Kovalla tsempillä haimme sekunnin tuhannesosien parannuksia aikaamme. Yhdessä mutkassa olin kuitenkin hieman liian ahne ja siellä ollut terävä kiven reuna osui renkaaseemme sillä seurauksella, että renkaanvaihdossa vierähti yli kolme arvokasta minuuttia. Tämän seurauksena tiivis kilvanajomme muuttui kokemuksen kartuttamiseksi, sillä edessä oli vielä 12 erittäin pitkää erikoiskoetta, kertasi tapahtunutta syvästi pettynyt Perälä.
Pikataipaleella suoritetun renkaanvaihdon myötä suomalaiskaksikko tipahti luokkansa viimeiseksi eli sijalle 22. Tästä sisuuntuneena seuraavan 12 erikoiskokeen aikana Perälä nosti ajamalla sijoituksen kahdeksaa pykälää ylöspäin ollen maalilipun heilahtaessa 16. Eväät menestymiselle olivat olemassa ja ilman rengasrikkoa Janne olisi päässyt tavoitteeseensa, eli säväytykseen.
Lisätietoja, www.peralarallyteam.com