– Suunnitelmien mukaan tämä meni. En lähtenyt viimeisenä päivänä varmistelemaan vaan ajoin niin kun hyvältä tuntui. Päätöspäivänä tiet olivat paikka paikoin todella liukkaita. Yöllä satanut lumi vaikeutti ajoa jonkin verran, kun ajouran reunoilla oli paljon irtolunta. Myös teiden liukkaus yllätti. Piikkirenkaiden nastat eivät purreet Värmlandin metsäteiden jäähän samalla tapaa kuin Suomessa.


Kotimaisen lajiliiton AKK-Motorsportin rallivalmentaja, rallin kaksinkertainen maailmanmestari, Risto Mannisenmäki seurasi tyytyväisenä viikonlopun ajan valmennettavansa otteita. Mannisenmäki totesi Juhon MM-debyytistä, että se oli kypsä ja ammattimainen.


– Hän ajoi koko viikonlopun todella järkevästi. Ei missään vaiheessa liian kovaa vaan Juho tarkkaili tilannetta ja piti homman hanskassa tyylikkäästi. Juhon yleiskilpailun sijoitus oli kovaa luokkaa ja vaikka Ruotsin MM-ralli ei tänä vuonna kuulunut N-ryhmän MM-sarjaan niin se ei yhtään heikennä Juhon saavutuksen arvoa, Mannisenmäki totesi.
Kilpailun jälkeen Hännisen Mitsubishi vietiin lopputarkastukseen, josta tuloksena oli puhtaat paperit. – Moni ihmetteli vauhtiamme, joten kutsu lopputarkastukseen ei tullut yllätyksenä, Juho hymyili.


Seuraavan kerran Hänninen kilpailee kahden viikon kuluttua Mikkelin SM-rallissa.
 
Lopputulokset, Ruotsin MM-ralli:
1. Marcus Grönholm Ford Focus WRC06 3.09.01,9
2. Sebastien Loeb Citroën Xsara WRC + 30,9
3. Daniel Carlsson Mitsubishi Lancer WRC + 2.56,8
4. Gianluigi Galli Mitsubishi Lancer WRC + 3.03,8
5. Thomas Rådström Subaru Impreza WRC + 5.53,3
….
14. Juho Hänninen Mitsubishi Lancer EVO9 (N) + 15.14,9


Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste