Ponnahdusta uralleen hakee myös Tamperelainen nuori moottoriurheilija Joni Mäkelä, jonka vauhti oli nuorten SM-sarjalaisisten verkkaisinta kaksi viikkoa sitten ajetussa sarjan avauskilpailussa. Huomenna lauantaina kurvailtavassa sarjan toisessa osakilpailussa Mäkelä aikoo kasvattaa sarjajohtoaan pinkomalla johtajan tapaan muilta karkuun. Sarjajohtajan tehtävänä on lähteä matkaan numerolla yksi, eli ensimmäisenä kilpailijana. Kärkipaikka mahdollistaa Mäkelälle avausosakilpailun tapaan mm. valita ajolinjat oman tiesilmän eikä edellä lähteneiden kilpailijoiden ajolinjojen mukaan.
 
– Useat kilpailijat pitävät haittana ajaa kilpaa pienellä lähtönumerolla. He katsovat vain sitä, että takana tulevat pääsevät ajamaan puhtaammalla ajolinjalla ja hyötyvät sen seurauksena. Se on tietysti totta, mutta täytyy muistaa, että kärkimiehet pääsevät itse valitsemaan omat ajolinjansa ja ottamalla hyödyn siten irti, kertoi Mäkelä jatkaen, – Koska ajourani juontaa kartingin ajoilta, ovat ajolinjani siten astetta erilaisemmat kuin muut rallin parissa kasvaneiden kilpailijoiden. Avausosakilpailun tapaan uskon tämän olevan avain menestymiselle myös Puutalorallissa.
 
– Ajoimme 20 kilometrin shakedownin torstaina Jyvässeudulla ja kaikki on kunnossa. Ei kuitenkaan unohdeta kanssakilpailijoitamme, sillä uskomme saavamme erittäin kovan vastuksen mm. Jarkko Nikarasta, joka on nyt päässyt sinuiksi uuden kilpurinsa kanssa, mietti Jonin kartturi Toni Näsman jatkaen, – Me rakastamme tiukkoja kilpailuja ja sen takia uskomme tulevan kilpailun tarjoavan huikean näytelmän.
 
Puutalorallin lähes reaaliaikaisen tulosseurannan löydät osoitteesta www.tenab.net.


Teksti: Jani Kekoni

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste