Siinä missä ulkomaalaiset rallikuljettajat haastavat suomalaiset rallitähdet, kansainvälinen rallikuljettaja Jussi Välimäki kartanlukijansa Jarkko Kalliolevon kanssa haastavat itsensä. Helmikuun kolmantena viikonloppuna kurvailtava Mikkelin SM-ralli on paitsi SM-sarjan osakilpailun lisäksi erinomainen tilaisuus ylläpitää ajotuntumaa kauden varsinaisia pääkilpailuja silmällä pitäen.
– Mikkelin SM-ralli on meille yksi rallikilpailu muiden joukossa. Itse kilpailuun emme ole varsinaisia tavoitteita asettaneet, koska hyvästä yrityksestä huolimatta tuskin pystymme WRC-autojen vauhtiin A-ryhmään kuristimen vaihdolla rakennetulla N-ryhmän ralliautolla vastaamaan. Meille riittää, että tunturirallin tapaan N-ryhmän kärkimiehet pysyvät takanamme ja siten saamme poimittua myös muutaman SM-pisteen, kertoi numerolla neljä PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evo VIII ralliautolla reitille starttaava Jussi Välimäki.
Vaikka Välimäen olettamuksesta voisi luulla, että hallitseva FIA Aasian-Tyynenmeren rallimestari lähtisi matkaan ns. kädet pystyssä, ei näin kuitenkaan ole. Tosiasiat on tunnustettava, jotta kilpailulle asetetut tavoitteet tulisivat mahdollisimman hyvin täytetyiksi. Jussi tietää, ettei voittoon tällä kertaa ole mahdollisuuksia, mutta palkintopallille silti miehen mieli tekee.
– Ajoimme eilen keskiviikkona hyvät testit legendaarisen Ruuhimäen rallipätkän välittömässä läheisyydessä. Saimme säädettyä PrintSportin kilpuria mieluisaksemme ja sen myötä uskomme olevamme nopein A-ryhmän kalustolla kilpaileva kuljettaja. Uskomme sen riittävän palkintokorokkeelle ja siitä on hyvä jatkaa kohti kauden varsinaisia pääkilpailuja.
Mikkelin SM-rallin lähes reaaliaikaisen tulospalvelun löydät ositteesta www.tenab.net. Muista kurkata myös keskiviikkoisen testin valokuvat sekä videon Jussin kotisivujen galleriasta osoitteesta www.jussivalimaki.com.
Teksti ja kuva: Jani Kekoni / Plopcrew Productions