Vaikka pistetili jäi Tunturissa parin ulosajon takia avaamatta, lähtee Teemu Mikkeliin luottavaisin ja vakain mielin, että pistetili aukeaa.


– Tunturissa onnistuimme kilpailun lopussa tekemään jo aika hyviä erikoiskoeaikoja, joten kaiken natsatessa kohdalleen, on meillä kaikki mahdollisuudet pisteille ja tätä kautta parantaa lähtöpaikkaa tulevissa kilpailuissa. Itse asiassa vain pistesijat tyydyttävät, nyt eivät hyvät erikoiskoeajat sinällään enää riitä, Teemu kertoo kilpailun tavoitteistaan.


Arminen kävi viime viikonloppuna harjoittelemassa Jarkko Miettisen kanssa ja muutama hyvä vinkki ajopuolen asioihin häneltä myös tuli.


– Jarkko painotti erityisesti suoraviivaisemman ajotyylin tärkeyttä. Hänen mielestään heitän autoa turhaan suht loivissakin mutkissa poikittain. Reilummin vain nokka edellä ja jonopyörää, siinä Jarkon lääke aikojen parantamiseen, Teemu tiivistää Miettiseltä saadut vinkit.


Armisen kilpuri, Subaru Impreza WRX, on hyvässä iskussa. Tunturin jälkeen siihen on tehty normaalit perushuollot, eikä viikonlopun harjoituksien perusteella Miettisen mielestä auton säätöihin tarvitse tehdä muutoksia.


– Auto on oikeastaan niin hyvä kuin se näillä varusteilla voi olla. Uusia renkaita on riittävästi ja kun muistamme Jarkon ohjeet, on Mikkeliin hyvä lähteä tavoittelemaan pistesijoja. Puitteet ovat kunnossa, joten loppu on kiinni miehistä ohjaamon sisällä, Arminen toteaa SM-Vaakuna rallin kynnyksellä.


Teksti: Timo Rintakoski
www.teemuarminen.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste