– Johdimme vuoronperään luokkaamme aina sen viimeiselle erikoiskokeelle asti. Ja olipa tilanne kääntyä vielä viimeisen kiirustaipaleen jälkeen, kertasi kauppinen jatkaen, – Ajoimme Särkän kanssa hienoa ja ongelmatonta ns. Mikki Hiiri kilvanajoa vuorotellen johtoasemaa vaihdellen aina kilpailun alusta sen loppuun saakka. Viimeisen erikoiskokeen viimeisillä kilometreillä kuului moottoristamme suhahdus ja synkkä höyrypilvi alkoi nousta konepellin alta. Erinomaisesti palvellut ja kaikkensa antanut moottori rutisi vedettömänä meidän yrittäessä saavuttaa viimeisen erikoiskokeen ja sen siirtymätaipaleen jälkeinen maalikoroke. 500 metriä ennen viimeisen erikoiskokeen maalia moottorin lohko halkesi. Hassuinta tilanteessa oli se, että ajoimme viimeisen 20 kilometrin siirtymätaipaleen ilman jäähdytysvettä. Kummallista, että kone kesti maaliin asti.
 
Viimeisinä vuosina ja aina kilpailujen ratkaisupisteissä on onnetar pyllistänyt Mikakiracinglle. Ensimmäisen kerran hyvin pitkään aikaan kumarrus jäi tekemättä ja voiton myötä Kauppinen kartturinsa Matti Janhusen kanssa lisäsivät sarjajohtoaan kuuteen pisteeseen.
 
– On hienoa ajaa kilpaa kun siinä on tarpeeksi haastetta. Meille SM-sarjan lähtölistan häntäpään kuljettajille tiestö ei SM-sarjan kärkinimien mukaan ole ajettavassa kunnossa – ja silti olisimme vanhentuneella Toyota Starletillamme kurvailleet neljänneksi pienessä n-ryhmässä, jatkoi Kauppinen.
 
– Sijoitus olisi ollut korkeampi, mikäli emme olisi tuhrineet arvokkaita sekuntteja seitsemännen erikoiskokeen risteyksessä. Ajaduimme pöperölle ja sammutimme moottorin. Samat kuviot teki myös Särkkä, joskaan sitä emme tietäneet vaan viimeisen pätkän huimalla riskinotolla nipistimme voiton kahdeksan sekunnin turvin, lisäsi kartturi Janhunen jatkaen, – Jälleen kerran näytimme, että Mikakiracing ajaa vain voitosta eikä tyydy hopeisiin palkintoihin.
 
Jämsän F-Cup kilpailu vaarassa?
 
Tulevana lauantaina Mikakiracing jatkaa talvista ralliurakkaa F-Cup rahasarjan toisen osakilpailun myötä. Jämsän seudulla kurvailtavaan ralliin Mikko toisen kartturinsa Jani Salon kanssa starttaavat numerolla seitsemän – jos starttaavat, sillä suuren moottorivaurion myötä on täysi arvoitus, saako näin pienellä varoitusajalla tiimin moottoreista vastaava taho uuden motin kasaan. Mutta mikäli Mikko ja Jani nähdään viivalla, ovat he taatusti vaikeita voitettavia.



Lisäämme keskiviikkona incaria kotisivujemme kuvagalleriaan, osoitteeseen www.mikakiracing.net


Teksti ja kuva: Jani Kekoni / Plopcrew Productions

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste