Timo Koskinen saa ensi lauantaina ajettavaan Alavuden ralliin kartanlukijakseen vaalean kaunottaren Minna Lindroosin. – Kuva: Henri Koskinen.
Iittalassa, Kalvolan kunnassa nykyisin asuva, mutta Jämsästä kotoisin oleva vauhtityttö sai rallikipinän jo aivan pienenä. Ei ihme, kun isoisä Pauli ja hänen veljensä Harras ovat tuttuja nimiä aiempien vuosien rallilähtöluetteloissa. Samoin Taina-äiti ja isä Jounikin ovat ajaneet rallia. Oikean auton rattiin Minna pääsi ensimmäisen kerran kuusivuotiaana. Ralli on tullut minulle kuin veren perintönä, johon olen kasvanut mukaan, hän paljastaa.
Miehille kampoihin
Tositoimet rallikärpäsen pureman saanut jämsäläistyttö aloitti Ford Escortin ratin takana vuonna 1996 ja oli naisten SM-osakilpailussa kuudes. Vuotta myöhemmin F-cupin a-junioreiden neljäs ja historian ensimmäinen nainen, joka ajoi F-cupissa miesten seurassa.
– Vuonna 1998 voitin naisten SM-tittelin ja osallistuin myös ensimmäisen kerran yleisen SM-sarjaan. Vuotta myöhemmin ajoin ainoana naiskuljettajana herraseurassa pikkuännän neljänneksi. Ruotsin MM-rallissa olin n-ryhmän kolmas, hän kertoo ralliurastaan.
Seuraavana vuonna hän sai alleen nelivetoisen, n-ryhmän Mitsubishin. Nesterallissa sijoitus oli ison N-ryhmän 8., kun mukana oli 49 kuljettajaa. Vuonna 2001 hän oli SM:ssä isossa N-ryhmässä 13.
Ralli vähemmälle
Muutama vuosi sitten Minna jätti hetkeksi työskentelynsä kuorma-auton ratissa ja hakeutui liikenneopettajakoulutukseen Hämeenlinnaan ja ralli sai jäädä myös vähemmälle. Liikenneopettajaksi hän valmistui kaksi vuotta sitten ja opettaa nyt tulevia kuskeja Autokoulu Top Drivingissä Hämeenlinnassa.
– Aikani ei riitä SM-sarjan kiertämiseen, sillä se vaatii huomattavasti suurempia taloudellisia satsauksia ja sen vuoksi paljon enemmän myös taustatyötä, hän sanoo. Tänäkin vuonna hän ajaa edelleen tyttöjen luokassa Lady cupia ja on avopuolisonsa Mikko Kankaanpään autolla Opel Astra GSi:llä cupin pisteissä tietysti johdossa. Myös velipoika Joonas ajelee kovaa kyytiä ja on SM:ssä pikkuännässä kolmantena.
– Olen ollut myös Mikon kartanlukijana joissakin ralleissa. Hän kun ajaa A-junioreissa.
Liikenneopettajaksi
Liikenneopettajana työskenteleminen on Minnalle erittäin haastavaa. Oppilaat vaihtuvat kovaa kyytiä ja jokainen on oma haasteensa.
– Yritän vaikuttaa oppilaan tulevaan liikennekäyttäytymiseen kertomalla opetuksen lomassa omia kokemuksiani. Ne jäävät yleensä hyvin mieleen ja kiinnostavat oppilasta. Autourheilu ei Minnan mukaan anna vääriä vaikutteita liikenteeseen? Ne, jotka siellä kaahailevat ja aiheuttavat vaaratilanteita, eivät välttämättä edes seuraa autourheilua. Näin olen työssäni huomannut. Sanotaan, että jos tieliikenteessä ajettaisiin yhtä kurinalaisesti kuin autourheilussa, liikennevahingot vähenisivät?
– Juupa-juu, näin on. Eipä tulisi mieleenkään lähteä pikikselle ilman kypärää ja turvavöitä. Toisin kuin tieliikenteessä näkee liian usein vöittömiä kuskeja ja mieletöntä konhottamista ja riskienottoja.
Julkkisten kuski
Minna Lindroos istahtaa mieluusti kartanlukijaksi hienoon -65-malliseen tähtiperä Ford Cortina GT:n, jossa Alavudella on kilpailunumerona 3. Rallin kilpailukeskus on Ritolan nuorisoseura. Ensimmäinen kilpailijapari starttaa kolmen erikoiskokeen reitille kello 13.01. Erikoiskoekilometrejä ajetaan 30 km.
Kuljettajana on media-alan moniosaaja Timo Koskinen. Tuttu mm. Ykköset-lehden kolumneistaan ja artikkeleistaan. Aiemmin myös ylen liikenneohjelmista, joita hän teki 20 vuotta. Yhtä tuttu myös eri juontotöistä ja jo vuosien takaisista Jyskälän ralliradiotoimittajuuksista. Hänestä on tullut viime vuosina myös ns. ”julkkisten kuski”.
Kartanlukijoina on ollut monia tuttuja: Riitta Salin, Juha Mieto, Esko Riihelä, Jorma Pulkkinen, Kyösti köpi Hämäläinen, Jokke Kallio, Esa Saarenpää, Leena Harkimo, Kosti Katajamäki, kauppaneuvos Paukku, Nina Juurakko.