Alku lähtikin hapuillen liikkeelle ja erikoiskokeella 2. Keltainen Kaunotar sain hieman jopa ryppyjä poskiinsa kun mutkaan tultiin liian kovaa ja seurauksena oli pienoinen ulosajo. Aikaa ulosajoon hukkaantui noin 20 sek. ja se näkyikin sitten pätkän loppusijoituksessa joka oli 37.
Kisaa ajettiin kuitenkin nousujohteisesti ja sijoitus parani pikkuhiljaa, viimeisellä erikoiskokeella päästiinkin jo sitten ihan hyvään vauhtiin. Lopullinen sijoitus isossa N ryhmässä oli 11. Ännäläisia maalin tuli kaikkiaan 22 autokuntaa. Yleiskilpailussa sijoitus oli 18. ja Subaru Challengessa tuli kolmas sija.
Seuraava SM-sarjan osakilpailu ajetaan Kouvolan suunnalla heinäkuun toisena viikonloppuna.
Pulkkinen Racing Team