– Tämä oli ensimmäinen ralli aktiivilukoilla varustetulla ralliautolla ja sen myötä kolme ensimmäistä pikataivalta meni täysin auton metkuja opetellessa. Kolmannella erikoiskokeella saimme edellä lähteneen kilpailijaparin kiinni ja koska emme ohitse päässeet, menetimme heidän vanavedessä arvokkaita sekuntteja, kertasi Mustonen kisapäiväänsä jatkaen, – Huoltotauon jälkeen olimme sisäistäneet opit ja aloimme ajamaan rallia aina siihen saakka kunnes neljännelle erikoiskokeelle kaivautunut rantapallon kokoinen monttu oli viedä auton eturipustukset mennessään. Mitään suurempaa ei onneksi hajonut ja kisa jatkui kunnes viidennellä pikataipaleella huomasimme pahimman kilpakumppanimme Laurosen heittäneen  pyyhkeen kehään. Sen jälkeen ei enää ollutkaan kiire mihinkään vaan fiilistelimme kaksi viimeistä pätkää aina maalilipulle saakka.


Kiitosta erityisesti huollolle


Kilpailuun ja erityisesti sen lopputulokseen erittäin tyytyväinen Mustonen viittasi menestyksen salaisuutta niin käytössään olleseen ralliautoon kuin sitä huoltaneisiin ihmisiin.


– PrintSport Racingin kalustolla todistetusti menestytään ja mikäs siinä kilpaa ajaessa kun tietää voivansa luottaa sataprosenttisesti niin autoon kuin sitä huoltaneisiin ihmisiin. Suuri kiitos ja iso osa voitosta kuuluu PrintSportin ammattitaitoiselle henkilökunnalle, joka piti huolta pienimmästäkin murheestamme, kehui Mustonen jatkaen, – Myös yhteistyö kartturini Kari Kallion kanssa sujui erinomaisesti. Tästä on hyvä jatkaa kohti kuukauden kuluttua kurvailtavaan Kuusankosken SM-ralliin.


Rally-Anssi Mustosen kotisivujen ( www.rally-anssi.com ) kuva- ja videogalleriasta on lähiaikoina löydettävissä voitokasta InCar kuvaa SM-Waltikkarallista.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste