Pinomäki ajoi suunnitellun taktiikan mukaan viisaasti ja paketoi perjantain vaativat ja sateen liukastamat erikoiskokeet valkovihreällä Renaultillaan ilman virheitä. Päivän päätteeksi Pinomäki ja kartanlukija Jani Laaksonen olivat juniorisarjassa mukavasti kiinni hyvissä MM-pisteissä sijalla viisi 4.51 minuuttia johtavasta brittikuski Kris Meekestä jääneenä.

– Ihan tyytyväinen voi periaatteessa olla, vaikka toki aikaeroa paljon tulikin. Auto on vaan kokolailla erilainen kuin N-ryhmän Renault, johon olen MM-sarjassa tottunut. Suurin juttu on moottori, joka on ajettavuudeltaan aivan erilainen. Tällä autolla pitää vetää rajuilla kierroksilla ja kepittää vaihteita. Kyllä meni alkumatka ihan opetellessa ja autoa ihmetellessä. Mutta auto kyllä hieno, kunhan vain oppii käyttämään kaiken sen potentiaalin hyväkseen, Pinomäki selvitti.

– Ei tässä mitään suuria murheita ole ollut. Nyt on hyvä lähteä lauantaina jatkamaan ja kiristää lisää vauhtia. Tämä oli taktiikkamme, että perjantaina tunnustellaan autoa ja tilannetta, ja lauantaina ryhdytään hakemaan meidän huippuvauhtia tähän kilpailuun, kuski lisäsi.

Lauantaina ralli siirtyy Jämsän seudun erikoiskokeille, ja ohjelmassa on mm. legendaarinen Ouninpohja.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste