– Lähdimme kilpailuun selkein tulostavoittein – Tähtäin oli asetettu kolmen parhaan joukkoon. Muistissa oli viikko sitten virheettömästi ajettu Neste Oil Rally, jossa toimme kilpailun ainoan todellisen vakioauton hyvällä sijoituksella maaliin ilman mitään murheita, kertoi Kari Hytönen.

Aloitus olikin taas hyvä, kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella luokan kolmanneksi nopein aika minimaalisella erolla kakkostilaan. Mutta kolmannella tapahtui taas se mitä osattiin pelätä, rengasrikko.

– Tiedän Cupissa käytettävien siviilimallin kitkarenkaiden heikkouden ja siksi yritin ajaa mahdollisimman siististi. Se ei riittänyt, murehtii Kari jatkaen, – Pieni hipaisu johonkin kiveen, jota emme edes huomanneet, tyhjensi renkaan kolmospätkän alkupuolella. Joten se siitä rallista.

Rallye Frankenissa oli kuusi erikoiskoetta. Cupin tasaisuudesta kertoo se, että kahdella seuraavalla pätkällä ajetut luokan toiseksi nopeimmat ajat eivät riittäneet nostamaan Karia ja kartanlukija Heikki Salménia edes pistesijalle.

– Viimeisen erikoiskokeen maalissa huomasimme taas yhden renkaan olevan tyhjä, Kari raportoi jatkaen. – Tämä on tosi raskasta. Vauhdillisesti olemme helposti kolmen nopeimman joukossa, mutta aina pitää tulla jotakin murhetta.

Seuraavaan osakilpailuun on aikaa kuukausi. Silloin ajetaan taas asfaltilla ja Hytönen Racing on mukana taistelemassa cup-pisteistä.

Teksti: Jani Kekoni

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste