12.12.2006
KKRACING VALMIINA KAUTEEN 2007
KKracingin kausi starttaa Liminka-rallista tammikuun 13 päivä. Alun perin kausi piti käynnistyä Kiuruvedeltä 6. tammikuuta, mutta sääolosuhteiden vuoksi siirretty kisa ajetaankin vasta 10. maaliskuuta. Teamin huolto on tehnyt ankarasti huoltotöitä ja teamin koko kalusto alkaa olemaan viimeistä mutteria vaille kisakuntoinen.
TOYOTALLA LIMINKAAN
Alkuperäinen suunnitelma oli että Kiuruvedellä ajetaan Bemarilla, mutta Punainen paroni saa odottaa nyt muutaman kuukauden ennen kuin pääsee tositoimiin. Sitä ennen käynnistetään tallin toinen helmi, Toyota Celica A-ryhmäläinen, jolla siis ajetaan Liminka testimielessä. Sitten pitäiskin olla jo säädöt kohdallaan kun suunnistetaan tammikuun lopulla Rovaniemellä ajettavaan Arctic Lapland Ralliin.
Kaiken kaikkiaan KKracing teamin kisa-kalenteriin kuuluu 10-12 rallia, jotka ajetaan pääsääntöisesti Pohjoisen teillä, mutta tarkoitus on myös käydä kiusaamassa ”etelän miehiä” muutamassa rallissa etelä-Suomessa.
Eli kaikki alkaa olemaan valmista haastavalle kaudelle 2007 (jos kelit pysyy tällaisina). ISON KIITOKSEN saa meidän uudet ja vanhat yhteistyökumppanit!
KIITOKSET MYÖS KAIKILLE MUILLEKIN TAHOILLE JOTKA OLETTE OLLEET MAHDOLLISTAMASSA TÄTÄ TOIMINTAA!!!
Erityisen rauhallista Joulua ja älyttömän vauhdikasta uutta vuotta 2007 toivottavat KKracing-teamin puolesta: Risto, Peter ja Pasi
PS: Kannatus-tarrat (40 cm x 8 cm) nyt myynnissä, hintaan 10€.
Tilaukset: info@kkracing.net