– Vaikka testeissä ajoimme kokeneempien nelivetokuljettajien kanssa vertailukelpoisia aikoja, niin kyllä kilpailutilanne on aina kilpailutilanne. Koska tämä on ensimmäinen kilpailu nelivetoisella, on tässä aika vaikeata listata mitään tarkkoja sijoitustavoitteita. Sen verran asiaa olen kuitenkin miettinyt, että kilpailun aikana pitää kuitenkin saada aikaan riittävän hyviä erikoiskoeaikoja, mitkä tyydyttävät itseä, Rantanen kertoo tavoitteistaan.

Aivan kylmiltään lammilainen ei kilpailuun starttaa, sillä takana on jo noin 300 kovavauhtista testikilometriä. Testeissä on keskitytty lähinnä ajoharjoitteluun sekä sopivien alustansäätöjen hakemiseen. Myös moottori on säädetty kylmiin olosuhteisiin sopivaksi.

Rantanen on viihtynyt reitillä kartanlukijansa Jan Lönegrenin kanssa mainiosti ja erikoiskokeet alkavat olla jo hyvin paperilla.

– Olemme uudistaneet nuottia Mannisenmäen Riston ohjeiden mukaan ja ihan hyvältä se nuotti nyt tuntuu, vaikka toki onhan uudistuksissa aina opettelemista. Reitti on tällä kertaa todella hyvässä kunnossa ja oikeastaan ainoa huono osuus on Siikakämän alkupuoli. Vauhdit nousevat täällä todella koviksi, joten on erittäin tärkeätä, että kuljettajalla on luotto autoon ja alusta toimii moitteettomasti. Siksi kokeilemme vielä torstaina testipätkällä joitain iskunvaimennukseen liittyviä asioita. Mutta muuten tässä on ihan rento ja hyvä fiilis kisaa odotellessa, Matti toteaa.

Matti Rantanen starttaa kartturinsa Jan Lönegrenin kanssa reitille numerolla 21.

Lisää tietoja Matti Rantasen kotisivuilta www.mattirantanen.net

Arctic Lapland Rallyn kotisivut ja tulospalvelu löytyy osoitteesta: http://www.arcticrally.fi/

Teksti: Timo Rintakoski

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste