– Nyt alkaa elämä hiljalleen voittaa, vaikkei olo olekaan aivan täydellinen. Onneksi kunto on parantunut sen verran, että olemme päässeet harjoittelemaan sekä testaamaan uusia alustansäätöjä, hän kertoo.

Rantanen on päässyt ajamaan kilpailuviikolla kolmasti ja mittariin on kertynyt mukavat noin 200 kovavauhtista testikilometriä Mitsubishi Lancer Evo VIII:llä.

– Maanantaina ajettiin omalla testipätkällä, keskiviikkona käytiin Saarijärvellä ja torstaina ajettiin Evolla vielä varmistus, että kaikki toimii suunnitellusti. Nyt alla on mukavasti kilometrejä, joten kilpailuun ei tarvitse lähteä aivan kylmiltään, kuten Nilsiässä. Ei mene ykkönen tuntumaa hakiessa, vaan heti alusta alkaen voi painaa täysillä, Matti painottaa.

Päätavoitteekseen Rantanen listaa aikaeron kaventamisen luokan kärkeen verrattuna talven aiempia osakilpailuja pienemmäksi.

– Vauhdin nostaminen ja paremmat erikoiskoeajat ovat oikeastaan olleet tämän talven pääteemat. Sijoitustavoitteita ei kauheasti ole aseteltu, mutta vauhdin nostaminen ja tason ylläpito tarkoittaa sijoitusta viiden parhaan joukossa, Matti listaa Peurunkarallin tavoitteitaan.

Lauantaina kello 11.00 alkavan rallin lammilainen uskoo olevan hankala, koska kelit ovat nyt erittäin kosteat.

– Reitti on pitkälti sama kuin viime vuonna ja uskon, että ratkaisu jää päätöspätkälle Valkolaan. Se on haastava erikoiskoe, sillä siellä on paljon rytminmuutoksia. Pätkältä löytyy erittäin nopeita kuin tarkasti ajettavia ahtaita osuuksia. Lisäksi plussan puolelle kohoava lämpötila ja vesisade antavat oman lisähaasteensa. Mutta katsotaan mitä eteen tulee ja hoidetaan oma osuus mahdollisimman hyvin, niin eiköhän siitä hyvä tule, Matti pohtii nuotitusjakson alla.

Matti Rantanen starttaa kartturinsa Jan Lönegrenin kanssa reitille numerolla 16.

www.mattirantanen.net

Teksti: Timo Rintakoski

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste