– Keli oli aika hankala, kun ykkösautona joutui ajamaan. Jarrutuspaikkoja oli vaikea arvioida, kun lumi ja jää oli sulanut loskaksi. Mutta ei sitä auta syyttää. Ajopaikka oli ansaittu aiemmin tulosten perusteella ja hyvä niin, ja luontoäidillehän pieni ralliautoilija ei voi mitään. Kyllä ne olosuhteet olivat meille kaikille kärkiautoille ihan samanlaiset. Muut äijät menivät nyt vain hieman kovempaa, Katajamäki sanoi.
SM-sarjan yhteispisteissä neljän osakilpailun jälkeen Salo siirtyi nyt 2,5 pisteellä ohi Katajamäestä. RRE-tallin Mitsubishi Lancer Evolution IX –autolla ajava Katajamäki pääsee loistavista asemista kesän osakilpailuihin pitkän kolmen kuukauden kevättauon jälkeen kesäkuussa Keravalla.
– Olen erittäin positiivisella mielellä. Talvikausi uudessa luokassa uudella autolla sujui hyvin. Suomenmestaruus on tiukasti tavoitteena ja mielestäni omat pullat ovat hyvin uunissa. Nyt annetaan lumien sulaa, ja keväämmällä ryhdytään testaamaan autoa ja miestä sitten kesäralleja varten. Täydellä hyvällä sykkeellä eteenpäin, Katajamäki mietti.
Lisätietoja löydät Kostin kotisivuilta osoitteesta www.kostiwrc.com
Teksti: Miiro Koivula