Syms Rally Teamin Subarulla kilpailevalla Sohlbergilla on koossa kahden kisan jälkeen 12 MM-pistettä. Meksikossa toiseksi samalla automerkillä sijoittunut japanilainen Toshihiro Arai vaanii vain pisteen päässä.
Täyden potin Meksikon vaikeilta vuoristoteiltä noukki britti Mark Higgins Mitsubishillaan. Vaativasta 20 erikoiskokeen kisasta ilman takaiskuja selvinnyt Higgins repi reilun minuutin eron Araihin, josta Sohlberg jäi 1.09,8.
– Olisin taistellut voitosta ilman perjantain rengasrikkoa, mutta turha näitä on jossitella. Tämä on ralliautoilua ja oikea mies voitti.
Toivotaan, että minun vuoroni on sitten toukokuun alussa Argentiinassa, viittasi Sohlberg seuraavaan MM-osakilpailuunsa.
Lauantain kirivaiheessaan kolmelle pitkälle erikoiskokeelle N-ryhmän pohja-ajat sivaltanut Sohlberg pyrki ajamaan päätöspäivän neljä pätkää tarkasti ja ilman riskejä. Takana ei ollut uhkaa ja toisaalta Arai oli edessä jo liian kaukana.
– Tiesin, että rengasrikot voivat muodostua ongelmaksi vielä sunnuntainakin. Yritin välttää niitä kaikin keinoin, mutta toisella erikoiskokeella Guanajuatiossa kivi rikkoi jälleen renkaan. Viimeistään sen jälkeen aloin varmistella kolmatta sijaani, kertoi Sohlberg.
Espoolaiskuljettajan MM-ohjelmaan kuuluu Argentiinan lisäksi edelleen Kreikan, Uuden-Seelannin ja Japanin rallit.
Sohlberg on pudottanut sääntöjen sallimissa puitteissa ohjelmastaan sarjan kaksi viimeistä osakilpailua Irlannissa ja Walesissa.

Meksikon MM-ralli, N-ryhmän lopputulokset:

1. Mark Higgins, Mitsubishi 4.08.44,5
2. Toshihiro Arai, Subaru + 1.20,9
3. Kristian Sohlberg, Subaru + 2.30,7
4. Mirco Baldacci, Subaru + 4.07,4
5. Travis Pastrana, Subaru + 8.08,7
6. Stepan Vojtech, Mitsubishi + 16.58,8
7. Fumio Nutuhara, Mitsubishi + 17.18,0

Tuotantoautojen MM-sarjan pistetilanne 2/6 osakilpailun jälkeen:

1. Kristian Sohlberg, Subaru 12
2. Toshihiro Arai, Subaru 11
3. Oscar Svedlund, Subaru ja Mark Higgins, Mitsubishi 10 5. Anton Alen, Subaru 8 6. Fumio Nutuhara, Mitsubishi 6

Tuotantoautojen (PWRC) MM-sarjan rallikalenteri 2007:

* 9.-11.2. Ruotsi
* 9.-11.3. Meksiko
* 4.-6.5. Argentiina
* 1.-3.6. Kreikka
* 31.8.-2.9. Uusi-Seelanti
* 26.-28.10. Japani
16.-18.11. Irlanti
30.11.-2.12. Wales

* Kristian Sohlbergin ohjelmassa olevat MM-rallit.

www.kristiansohlberg.com
www.syms.jp
www.wrc.com
http://www.rallymexico.com/

Teksti: Kari Aho

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste